Seurue parhaillaan kokoontui paneliseinäiseen halliin muodostaen asetyleenikynttiläin valossa loistavan näyn tummaa taustaa vasten. Mustaan samettiviittaan ja mustiin silkkihousuihin pukeutunut mr Britling oli tummin tummista varjoista. Kirkkaimmat ilmestykset olivat miss Corner ja hänen sisarensa riikinkukonviheriältä ja hopealta hohtavissa puvuissaan, joiden verhoamina heidän notkeat ruumiinsa näyttivät käärmemäisiltä. He puhuttelivat saksalaista kotiopettajaa, joka oli muuttunut jonkinlaiseksi viheriäksi pumpulikasakaksi, kasakaksi, jolla oli silmälasit ja nahkahaarniska. Mrs Britling näytti ylhäiseltä ja komealta purppuranvärisessä intialaisessa puvussaan, ja hänen poikapuolensa esiintyi sirona ja hiljaisena mustaan ja punaiseen puettuna henkilönä. Teddy sai aikaan aitoegyptiläisen vaikutelman sotisovassaan, joka oli laadittu pesupöytäin takana yleisesti käytetystä kudonnaisesta. Pikkupojat mahdottoman laveine housuineen ja voineen olivat ryöväreitä, vyöt täynnä paperiveitsiä, leikkipistooleja ja muita aseita. Mr Carmine ja hänen nuori suojattinsa olivat saapuneet aitointialaisissa puvuissa; seurue sai sen vaikutelman, että mr Carmine oli mullah. Tätimäinen jalonenäinen nainen erosi koko tästä kevytmielisestä joukkiosta: hän esiintyi mustassa silkkipuvussa kultaisine vitjoineen. Hän ei näyttänyt voivan tehdä itseänsä naurettavaksi, vaikka hän nyökkäilemällä ja salaperäisesti hymyilemällä rohkaisi toisia hulluttelemaan. Oli hänellä sentään punaisia nauhoja tukkalaitteissaan. Eräs vieras perhe, johon kuului isä, kullankutrinen äiti ja kaksi nuorta tytärtä, oli juuri saapunut ja riisui päällysvaatteitaan isännän ja emännän avustamana.
Mitään tämäntapaista mr Direck ei olisi mitenkään voinut otaksua Englannissa kokevansa, ja yhtä odottamatonta oli vielä, että illallinen katettiin pitkään, kynttiläin valaisemaan liinattomaan pöytään. Palvelijoita ei ollut lainkaan läsnä. Tarjoilupöydällä oli kylmää lohta, kylmää paistia, leikkauksia, perunasalaattia ja monenlaista muuta syötävää sekä joukko olut-, viini- ja viskypulloja. Kukin auttoi itseään ja muita parhaansa mukaan. Mr Direck koetti olla mahdollisimman huomaavainen mrs Britlingiä ja miss Corneriä kohtaan, ja sai puolestaan viimeksimainitulta monta vastapalvelusta.
Kaikki olivat harvinaisen iloisia, ja silmät loistivat. Mr Direckin mielestä nuo harvinaisen värikkäät puvut ja tämä molemminpuolinen avuliaisuus vaikuttivat ilahduttavasti ja omituisen kiihdyttävästi; kaikki tuntuivat tutunomaisemmilta ja välittömämmiltä. Mr Britlingissäkin ilmeni rotevaa somuutta, jota mr Direck ei ollut aikaisemmin tullut huomanneeksi, ja nuori Britling oli nyt kieltämättä komea. Mr Direck unhotti retkensä tarkoituksen ja asemansa ja kaiken muunkin tuntien selittämätöntä tyydytystä sen johdosta, että hänen kultafasaaninsa sopivat niin hyvin vieressä istuvan lämpöisen, hymyilevän neidon hohteluun. "Istukaa mihin mielitte", oli mrs Britling sanonut, ja hän oli istunut neidin viereen ujostellen julkista mielenkiintonsa ilmaisemista paljoa vähemmin kuin tavallisissa vaatteissaan. Ja neidin silmissä oli jotain sanoin selittämätöntä ja silti sangen rohkaisevaa, joka osoitti hänen keksineen mr Direckin nyt kun viimeksimainittu oli vapautunut isänmaallisen newyorkilaisen räätälinsä jäykän kulmikkuuskin ikeestä.
Hilpeä juttelu oli käynnissä. Mr Direckin olisi kuitenkin ollut vaikea jälkeenpäin muistaa, mistä juteltiin, paitsi että hän onnistui jotenkin sieppaamaan sen kallisarvoisen tiedon, että miss Corneriä mainittiin Cecilyn ja hänen sisartaan Lettyn nimellä. Sitten jättivät naiset vanhan essexiläisen tavan mukaan miespuolisen aineksen yksikseen muutamaksi hetkeksi, joiden aikana muka olisi pitänyt maljoja maisteltaman, mutta todellisuudessa vain sytytettiin sikareja ja savukkeita. Vihdoin lähtivät kaikki illan ruson ja kuutamon väikkeissä luuvalle. Mr Britling istuutui nurkkaan pianolan ääreen ja alkoi soittaa tuttua tanssisävelmää.
"Tanssitteko?" tiedusteli miss Corner.
"En minä ole koskaan mikään tanssija ollut", vastasi mr Direck. "Mitä tanssia tämä on?"
"Mitä hyvänsä. Two-step."
Mr Direck epäröi ja katui liian hyvin vietettyä nuoruuttansa, ja samassa Hugh tulla kepsutteli ojennetuin käsin vieden neidin vihurina mukaansa.
Hetken aikaa mr Direckistä tuntui, että tuo nuori mies oli jossakin määrin tarpeeton…
Mutta tanssi oli hauskaa.