Silloin alkoi cake-walkia rimputtava pianola hävyttömästi kutsua…
"Mennään takaisin tanssimaan!" huudahti Cecily aivankuin taiasta vapautuneena. Ja mr Direck sieppasi pakenevan kappaleen kaikesta sanomatta jääneestä huomauttamalla: "Minä en koskaan unohda tätä iltaa."
Cecily ei näyttänyt kuulevan. He tanssivat jälleen toistensa kanssa. Sitten mr Direck tanssi vieraan rouvan kanssa, jonka nimestä hänellä ei ollut aavistustakaan. Ja sitten hän tanssi mrs Britlingin kanssa, ja sitten hän tanssi Lettyn kanssa. Ja sitten hänestä oli aika hakea jälleen miss Cecilyä.
Näin kului hilpeä ehtoo, kunnes ei ollut enempää kuin neljännestunti sunnuntaiaamuun. Mrs Britling tuli yrittämään hillitä pianolaa.
"Vielä yksi tanssi!" huusi Cissie Corner.
"Vielä yksi tanssi!" huusi Letty.
"Vielä tanssi", kannatti mr Direck. Mutta sen jälkeen ilon täytyi loppua.
Teddy ja pojat sammuttivat nopeasti kynttilät ja järjestelivät paikkoja, kaksi ohjaajaa ilmestyi keittiön suunnalta ajamaan mr Lawrence Carminen vaunun ja vieraan perheen vaunun pääovelle, ja kaikki kulkivat iloisina kuutamossa suurten puiden alitse rakennuksen edustalle. Mr Direck näki lastenvaunut — nuo salaperäiset vaunut — oven takana piilossa odottelemassa.
Vieras perhe ja mr Carmine hindulaisineen lähtivät. "Tulkaa hockeytä pelaamaan!" huusi mr Britling kummankin lähtevän vaunun jälkeen, ja kuului mr Carminen loittoneva vastaus: "Minä tuon kolme mukanani!"
Illan kuluessa hankkimansa tottumuksen voimasta mr Direck haeskeli miss Cissie Corneriä, mutta ei löytänyt häntä mistään. Mutta sitten kadonnut äkkiä näkyi astelemassa portaita alaspäin salamyhkäinen lapsukainen sylissään. Hän varoitti sormellaan ja katsoi sitten nukkuvaa taakkaansa. Hän oli kuin hopeinen madonna. Ja mr Direck muisti, ettei hän vieläkään ollut selvillä tuon lapsukaisen suhteen…