"Miten niin?" virkkoi hra Heinrich.
Mr Britlingin ilme muuttui miettiväksi.
"Eikö tämä tule vaikuttamaan Euroopan politiikkaan?"
"En tiedä. Ehkä."
"Lehdessä kerrotaan Serbian lähettäneen nuo pommit Sarajevoon."
"Se on kuin toista maailmaa", virkkoi mr Britling lehtensä takaa. "Murha poliittisena menetelmänä. Voitteko ajatella mitään sellaista nykyään tapahtuvaksi Adrianmeren länsipuolella? Ajatelkaahan, että joku murhaisi Amerikan varapresidentin, ja pommit havaittaisiin lähetetyiksi Toronton arsenaalista!… Täällä lännessä politiikka on ikävystyttävämpää… Ettekö ota toista munaa, mr Direck?"
"Mitä arvelette, eikö tämä voi johtaa sotaan?"
"En sitä usko. Itävalta voi uhata Serbiaa, mutta se ei halunne suotta ärsyttää Venäjää. Se olisi menemistä liian likelle ruutikellaria. Mutta eriskummallinen asia se on joka tapauksessa."
"Mutta jos kävisi niin?" jatkoi hra Heinrich tiedusteluaan.
"Ei käy… Muutamia vuosia takaperin minä uskoin eurooppalaisen sodan välttämättömyyteen", selitti mr Britling mr Direckille, "mutta se on ollut uhkaamassa niin kauan, että olen lopulta lakannut kokonaan siihen uskomasta. Suurvallat riitelevät ja uhkailevat. Ne ovat liian varovaisia ja liian sivistyneitä laukaistakseen tykkejänsä. Jos sota voisi syttyä, niin se olisi syttynyt kaksi vuotta sitten, kun Balkanin liittoutuneet ahdistivat Turkkia. Tai kun Bulgaria hyökkäsi Serbian kimppuun…"