Sunnuntai-illan jälelläoleva osa oli pääasiassa hockeypelin jälkinäytöstä.
Mr Direck vetäytyi huoneeseensa, hieroi jäseniään jollakin mr Britlingin erikoisen tarmokkaasti suosittelemalla voiteella ja tuli takaisin puettuna mustaan takkiin ja leveään mustaan kaulaliinaan. New Yorkista lähdettyään hän ei ollut tuntenut sellaista ruumiillista hyvinvointia kuin nyt. Omituista oli, ettei tämä ruumiillisen hyvinvoinnin tunne ollut aivan sama kuin se, mitä Amerikassa saattoi kokea. Siellä tuntuu kirkkaalta ja terävältä ja hieman kuivalta, täällä — kostealta. Hänen älynsä väreili tyynenä ja tyytyväisenä kuin järven pinnalla auringon laskiessa seulova hyttysparvi — siinä ei ollut mitään teräviä, kirkkaita salamoita — ja ruumis halusi vain istuskella. Cecilyä häneen liittävä tutunomaisuuden tunne lisääntyi alinomaa. Kun heidän katseensa kohtasivat toisensa, niin neito hymyili. Mr Direck tunsi nyt päässeensä oikean menettelytavan perille: ei mitään kohteliaisuuksia enää, vaan pysytellä hänen oppilaanaan hockeytä ja badmintonia pelattaessa.
Illallisen jälkeen ehdotti mr Britling uudelleen automobiiliretkeä maanantaiksi. "Teitä ei mikään pakota palaamaan Lontooseen", sanoi mr Britling, "ja me voisimme varsin hyvin kierrellä näillä seuduin pikku vaunussani ja katsella mitä te haluatte nähdä…"
Mr Direck ei empinyt montakaan sekuntia. Hänen mieleensä kuvastui
Gladys; hänen mieleensä kuvastui miss Cecily Corner.
"Kiitos, miksei", hän vastasi, "ellei teillä ole mitään sitä vastaan, ellen tuota minkäänlaista hankaluutta olemalla täällä vielä yli yön, niin tosiaankin mielelläni käyttäisin hyväkseni tarjoutuvaa tilaisuutta ja silmäilisin hiukan näitä vanhoja seutuja…"
6.
Sanomalehdet saapuivat seuraavana aamuna yhdeksän tienoissa ja tiesivät melkein yksinomaan Sarajevon murhasta. Mr Direck sai käsiinsä Daily Chroniclen ja keksi siinä otsakkeita, jotka olivat harvinaisen eloisia esiintyäkseen englantilaisessa lehdessä.
"Kuka se sitten on, tuo arkkiherttua?" kysyi hän. "Ja missä tuo
Bosnia sijaitsee? Minä luulin sen olevan Turkin maakuntia."
"Se on Itävallassa", selitti Teddy.
"Se on keski-ajassa", sanoi mr Britling. "Omituinen, itsepintainen historia se näyttää olleen. Ensin pommi, sitten toinen; vihdoin pistoolilla varustettu mies. Meidän sill'aikaa kävellessä ruusutarhassa. Sehän muistuttaa 'Zendan linnan vankia'."