"Hyvä!" huusi Cecily. "Loistavasti ammuttu!" Hän oli ampunut maaliin. Hän oli onnistunut. Lapsenvaunut eivät näyttäneet ketään huolestuttavan. Vaikka pamahdus ilmeisesti oli herättänyt lapsukaisen. Hän tuskin kuuli mr Britlingin huomautusta. "Täti, eihän sinun tarvitsisi vaunuja juuri sinne lykätä."
"Minä arvelin", sanoi täti kääntäen kasvojaan maalipylväihin päin, "että nuo paalut olisivat jonkinlaisena suojana… Mutta mitä vielä!"
Vahinkoa ei mitään.
"Siitä tuli game!" virkkoi toinen nuorista Britlingeistä erinomaisen ihastelevin äänenpainoin mr Direckille, ja koko seurue, joka äkkiä höltyi ja kutistui kuin alaslaskettu lippu, lähti pihamaalle teetä juomaan.
5.
"Teenjuonnin jälkeen pelataan vielä vähäsen", sanoi Cecily. "Silloin on viileämpää."
"Toden totta, minä alan pitää siitä", virkkoi mr Direck.
"Teistä tulee erittäin hyvä pelaaja", sanoi Cecily.
Ja sellainen taikavoima piilee pelissä, että mr Direck kaikessa nöyryydessään oli ylpeä ja kiitollinen osakseen tulleesta ylistyksestä ja asteli tuon nopsan ja päättäväisen olennon vierellä ylenmäärin iloisena vain siitä, että sai astella hänen vierellänsä.
Kun oli päästy pitkällisestä teenjuonnista, jota vilkastuttivat mr Raeburnin ihmeelliset ja kokonaan epätodenmukaiset äskeisestä pelistä saadut muistumat, pelattiin jälleen, tällä kertaa paremmin välttäen virheitä, taitavammin ja nopeammin, ja mr Direck teki niin nopsia ja älykkäitä temppuja, että kaikki selittivät hänet synnynnäiseksi hockeynpelaajaksi. Iltahämärä, joka teki pallon aseman liian epämääräiseksi ja pelin lopettamisen välttämättömäksi, saapui hänen mielestään aivan liian aikaisin. Hän oli pelannut kuusi erää ja tiesi seuraavana päivänä olevansa jäykkä kuin puunukke. Mutta hän oli hyvin, hyvin onnellinen.