"Mutta sellaisille henkilöillehän täytyy vastata", sanoi mr
Britling vieriskellen eteenpäin rouvan rinnalla ikäänkuin täysikuu
Venuksen vierellä ja aivan vilpittömästi ja huomaamattaan käyttäen
keskustelutoverinsa äänilajia.
Mrs Harrowdean lausui muistista muutamia "Hiljaisten tienoiden" rivejä. Hän valoi ääneensä kerrassaan ihmeellistä tunnetta. Hän sai sanat hehkumaan. Ja hän oli nähnyt käsikirjoituksen yhden ainoan kerran…
Oliko hän tosiaankin hautaamassa ihmeellistä kykyänsä arkitointen pölyyn? Kun he vihdoin palasivat huvimajasta päivälliselle lämpöisessä ehtoovalaistuksessa, oli hän varmasti luvannut ryhtyä "Hiljaisiin tienoihin" ja valmistaa teoksen… Ja harkita Irlantia koskevaa lentokirjastaan ennenkuin laskisi sen julkisuuteen…
Pyecrafts oli kuin kristallilipas, kappale hienompaa maata kaukana maailman suurista maanteistä…
Kaikesta huolimatta tuo kaikkien riitojen enkelimäinen vastustaja jo seuraavana päivänä puhkesi mitä kauhistuttavimmalla tavalla soimaamaan Edithiä, ja mr Britlingin täytyi sanoa hänelle selvemmin kuin ennen, ettei hän voinut sellaista sallia. Hän ei halunnut kuulla Edithiä häväistävän. Hän ei sietänyt, että Edith kuvailtiin halpamaiseksi. Siitä syntyi heidän välilleen ankaraa ikävyyttä, kyyneliä ja Oliveriin viittailua…
Mr Britling huomasi olevansa kykenemätön jatkamaan "Hiljaisten tienoiden" enempää kuin lentokirjasenakaan kirjoittamista ja oli varsin onneton…
Myöhemmin mrs Harrowdean osoitti erittäin liikuttavaa katumusta ja sanoi nielevänsä tuhat Edithiä, kunhan mr Britling vain häntä rakastaisi. Mr Britling jätti huomioonottamatta "Edithin nielemiseen" sisältyvän epäkunnioituksen, he tekivät sulan sovinnon, puhuivat korkealentoisesti, ja illalla mr Britling jatkoi onnellisesti "Hiljaisia tienoita" keksien puoli tusinaa ihmeen kaunista riviä. Seuraavana päivänä hän palasi kotiin, jossa häntä odottivat mr Direck, melkoiset kirjekasat ja Irlantia koskevan lentokirjasen valmistaminen.
Hän tunsi itsensä rauhattomaksi. Hän ei ollut vielä milloinkaan tuntenut itseään niin rauhattomaksi omassa kodissaan. Hän ei voinut ymmärtää, mikä oli syynä. Kaikki hänen ympärillään oli ihan ennallaan ja kuitenkin herätti kaikki tyytymättömyyttä ja tuntui epävarmemmalta kuin koskaan ennen. Häntä ikävystytti Irlantia koskevan riidan mahtipontinen jatkaminen; häntä hermostutti Balkanilla kytevä sodanuhka, samoin suffragetit ja joukko tarkoituksettomia pikkulakkoja sekä kaikissa näissä riidoissa ja turhanpäiväisyyksissä ilmenevä yleisen suunnitelman puute… Dower Housessa hän joutui mitä epämieluisimpien ajatusten valtaan. Muun muassa hän epäili "Hiljaisissa tienoissa" jäljitelleensä, tietäen tai tietämättään, Henry Jamesia…
Heinäkuun kahdentenakymmenentenä ensimäisenä Gladys tuli takaisin korjattuna ja yhtä hienona kuin konsanaan ennen onnettomuutta. Seuraavana päivänä mr Britling ajoi hyvin varovasti Pyecraftsiin toivoen voivansa hillitä levottomuuttaan teeskentelemällä suurta intohimoa ja kuuntelemalla ylistyksiä, joita tuli "Hiljaisten tienoiden" osaksi, tuon ihanan taideteoksen, joka oli niin perin puhdas kaikesta todellisuuden tahrasta — ja kovaksi onneksi oli mrs Harrowdean hänen saapuessaan huonolla tuulella. Mr Britling oli ollut poissa hänen luotaan kymmenen päivää — kokonaista kymmenen päivää. Edith oli tietenkin juonillaan häntä pidättänyt. Sitä hän ei ollut tehnyt. Eikö ollut? Kuinka hän saattoi olla niin yksinkertainen, että meni sellaista väittämään? Tämä oli myrskyisen ehtoopuolen alkusoittoa.
Mrs Harrowdeanin harmin syynä oli, että hän tuhlasi elämänsä, että hän tuhlasi hyvän, kärsivällisen, kelpo Oliverin elämän, että hän ystävyytensä vuoksi joutui mitä ilkeimpien syytösten esineeksi, että mr Britling kohteli häntä välinpitämättömästi, tuli milloin hyväksi näki, pysyi sydämettömästi poissa eikä koskaan tullut ajatelleeksi, että hän tarvitsi pikku huvituksia, pikku huomaavaisuuksia, pikku lahjoja. Luultiinko hänen voivan ryhtyä vaatimattomiin töihinsä, olivatpa ne nyt millaisia! tahansa, laiminlyötynä ja yksinäisenä? Oli muistettava, että naiset ovat pieniä, herkkiä olentoja, jotka kaipaavat onnea ja joiden onnea on pidettävä yllä. Eihän Oliver tosin ollut älykäs eikä viehättävä, mutta kömpelöllä tavallaan hän sittenkin ymmärsi ja yritti suorittaa velvollisuuksiansa…