"Enpä oikein", sanoi Cecily entistäänkin varovaisempana.
"Tarkoitatte?"
"Tiedätte hyvin itsekin, että olette ystävistä parhain. Te olette — niin, te olette parhain ystävä."
"No niin, kaikki on hyvin — siihen asti."
"Enempää ei ollutkaan."
"Ettekö tiedä, rakastatteko minua? Sitä kai tahdoitte sanoa."
"Ei… Ei se sitäkään ole… Mutta…"
"Onko kenties joku toinen?"
"Ei." Cecily punnitsi asioita. "Siitä teidän ei tarvitse olla huolissanne", sanoi hän.
"Mutta… te ette tiedä?"