11.
Hän huokasi.
Hän katseli hajallisia papereita ajatellen kirjettä, jonka oli ollut määrä niistä sukeutua.
Hänen väsymyksensä sai ensinnä puheenvuoron.
"Kenties olisi sittenkin parasta lähettää vain viulu…"
Hän nojasi poskiaan käsiinsä ja istui siten pitkän aikaa. Hänen silmänsä tuijottivat kuin sokean. Ajatukset vaeltelivat, hajaantuivat ja himmenivät. Vihdoin hän keskitti ajatuksensa tuohon viime ajatukseensa:
"Parasta lähettää vain viulu — sanaa sanomatta.
"Ei. Minun täytyy kirjoittaa heille koruttomasti.
"Jumalasta sellaisena kuin minä olen hänet löytänyt.
"Sellaisena kuin Hän on löytänyt minut…"