"Hän katsoi minuun ja nauraa virnisti tuntien jonkinlaista kalpeaa tyydytystä sen johdosta, että kesti loppuun asti — kuoli hyvänä Ortheriksena. Seisoin avuttomana hänen edessään, yhä sangen pyörryksissä.
"Hän puhui jotakin hirvittävästä janosta, joka häntä ahdisti.
"En tosiaankaan usko hänen tunteneen tuskia. Varmaan hän olisi saanut niitä kokea, jos olisi elänyt.
"Sill'aikaa kun minä kopeloin vesipulloani, hän äkkiä menetti voimansa. Hän unohti kaiken, mikä kuuluu Ortherikseen. Äkkiä hän sanoi jotakin, mikä leikkasi minua luihin ja ytimiin. Hänen kasvonsa rypistyivät aivankuin äkäisen lapsen, joka ei tahdo mennä makuulle. 'En tahtoisi lähteä', sanoi hän kiukkuisesta. 'Ja nyt olen mennyttä!' Ja sitten — sitten hän näytti vain tyytymättömältä ja onnettomalta ja kuoli — muitta mutkitta. Käänsi hiukan päätänsä. Ikäänkuin kaikki olisi vaivannut häntä. Meni tainnoksiin — ja sammui pois.
"Hetken aikaa yritin yhä saada häntä juomaan…
"En voinut uskoa, että hän oli kuollut…
"Mutta äkkiä kaikki muuttui. Minä aloin itkeä. Kuin lapsi. Pidin vesipulloa hänen huulillaan pitkän aikaa sen jälkeen, kun tiesin hänet kuolleeksi. En tahtonut minäkään, että hän olisi 'lähtenyt'! Jumala tietää, mistä se johtui. Olisin tahtonut saada rakkaan pikku cockney-poikani takaisin. Niin, minä kaipasin häntä suunnattomasti.
"Pudistelin häntä. Olin kuin säikähtynyt lapsi. Nyyhkytin ja ulvoin… Kaikki on toisenlaista hänen kuoltuaan.
"Isä, isä hyvä, minä suren suremistani — ja kaikki on pelkkää mielettömyyttä. Ja mitä vain ajattelenkin, aina palaa mieleeni se tahdas, johon astuin. Asia käy yhä pahemmaksi. En näytä kykenevän tuntemaan mitään, en edes Teddyn asian johdosta.
"Tämä helvetillinen hulluus näyttää minusta nyt kohonneen huippuunsa…