Mutta tuo ajatus, että Amerikan oli oltava tuomarina ja varoittajana toisten yläpuolella, johti hänet päätelmään, joka harmitti häntä. Ellei Amerikka tahtonut tai ellei sen pitänyt käyttää väkivaltaa oikeuden palvelukseen, mietti hän, niin silloinhan Amerikalla ei ollut oikeutta valmistaa eikä viedä maasta sotatarpeita. Sen ei ollut lupa tehdä kauppaa sillä, mitä se ei hyväksynyt. Hän arvioi Amerikan liittolaisille lähettämän sotatarpeiden määrän aivan liian korkealle, taipui uskomaan, että liittolaiset olivat kokonaan riippuvaisia valtamerentakaisesta tuonnista, ja niin hän johtui siihen vakaumukseen, että liittolaisten voitto ja Amerikan kunnia olivat ristiriitaisia käsitteitä. Ja kumminkin hän — eetillisestä etääntymisestään huolimatta — piti liittolaisista. Hän toivoi niiden voittoa, mutta samalla hän toivoi Amerikan luopuvan siltä tieltä, jonka hän uskoi yksin voivan johtaa liittolaiset voittoon. Siinä oli älyllinen pulma. Hän piilotti tämän omassa mielessään ilmenevän ristiriidan Matching's Easyn ihmisiltä jotenkin samanlaisin tuntein, kuin joku apulaispappi voisi piilottaa myrkytetyn tikarin teeseurueelta…
Oli ehdottomasti hänen henkisiä tottumuksiansa vastaan salata mitään — varsinkaan mitään monimutkaista ongelmaa — mutta hän ymmärsi varsin hyvin, ettei sopinut odottaa Cecilyn eikä mr Britlingin rauhallisesti kuuntelevan hänen vaikeuksiaan, jotka onnellisemmissa oloissa olisivat voineet näyttää mitä mielenkiintoisimmalta moraaliselta pulmalta. Hänen luonnonlaatunsa ei ollut salaamista, vaan selontekoa varten.
Cecily teki asian vielä paljoa vaikeammaksi. Hän ei ollenkaan säälinyt mr Direckiä. Hän piti hänet loitolla. "Kuinka voin sallia, että te armastelette minua, kun kaikki Englannin miehet lähtevät sotaan", sanoi hän, "kun Teddy on vankina ja Hugh juoksuhaudassa. Jos minä olisin mies —!"
Hän ei ollut taivutettavissa hyväksymään mitään Amerikkaa puolustelevaa näkökohtaa. Englanti taisteli vapauden puolesta, ja Amerikan tuli olla sen rinnalla. "Koko maailman pitäisi liittyä yhteen Saksan jumalattomuutta vastaan", arveli hän.
"Minä teen parhaani Belgian auttamiseksi", vakuutti mr Direck. "Enkö ole toimessa? Me olemme ruokkineet neljä miljonaa ihmistä."
Hänessä oli selkärankaa eikä hän aikonut sallia Cecilyn pelottaa itseään omaksumaan väärää käsitystä Amerikasta. Amerikka oli puolueeton. Se teki oikein pysytellessään puolueettomana… Toisaalta tuntuivat Cecilyn moitteet sietämättömiltä. Mr Direck saattoi tuntea ajautuvansa hänestä erilleen…
Eihän hän, mr Direck, voinut saada Amerikkaa yhtymään sotaan.
Rauhallisessa hotellissaan Lontoossa hän ajatteli asiaa perinpohjaisesti. Hän istui kirjoituspöydän ääressä tehden muistiinpanoja, joiden tarkoituksena oli järjellisen, tasapuolisen, vapaamielisen amerikkalaisen käsityskannan täysin selvä esittäminen. Vaistomainen varovaisuus sai hänet valitsemaan Britlingin ensimäiseksi väitteittensä koetinkiveksi.
Mutta mr Britling osoitti tosiksi hänen pahimmat pelkonsa. Hän ei halunnut kuulla puhuttavankaan.
"On kulunut neljättä viikkoa siitä kun viimeksi kuulin pojastani", sanoi mr Britling sen sijaan, että olisi tervehtinyt. "Tänä aamuna oli kaksikymmentäkolme päivää kirjeen saapumisesta."