Mr Direckistä tuntui, että mr Britling oli äkkiä tullut kymmentä vuotta vanhemmaksi. Hänen kasvojensa rypyt olivat syventyneet ja ihon väri oli muuttunut harmaaksi. Hän liikkui rauhattomasti ja hapuillen. Hänen hermonsa olivat ilmeisesti epäkunnossa.
"On sietämätöntä, kun täytyy kestää tätä kamalaa epätietoisuutta.
Poika ei ole kauempana kuin kolmensadan mailin päässä."
Mr Direck teki itsestäänselviä kysymyksiä.
"Hän on aina ennen kirjoittanut — tavallisesti joka toinen viikko."
He juttelivat Hugh'sta hetkisen, mutta mr Britling oli oikukas ja ärtyinen, vieläpä valmis syyttämään mr Direckiä sotaministeriön saamattomuudesta, Bulgarian petollisuudesta, Romanian horjuvaisuudesta tai mistä muusta hänen herkkätuntoisuuttaan ärsyttävästä asiasta tahansa. He söivät pikimmältään välipalan ja lähtivät sitten työhuoneeseen tupakoimaan.
Siellä mr Direck onnettomuudekseen huomasi vihkon viatonta amerikkalaista aikakauskirjaa The New Republic, jonka vieressä lepäsi pari kolme numeroa saksalaisystävällistä aikakauskirjaa The Fatherland, joka siihen aikaan välttämättä lähetettiin englantilaisille kirjailijoille. Mr Direck huomautti, että The New Republic oli mielenkiintoinen la jeunesse americaine'in suorittama yritys. Mr Britling katseli tuota mielenkiintoista yritystä väsynein, kylmäkiskoisin katsein.
"Te amerikkalaiset", sanoi hän, "olette maailman kummallisinta kansaa."
"Me olemme poikkeuksellisessa asemassa", vastasi mr Direck.
"Te luulette olevanne", sanoi mr Britling. Sitten hän vaikeni ja alkoi hetken kuluttua keventää sydäntänsä pitämällä Amerikkaa koskevan esitelmän, jonka katkeruus lisääntyi pitkin matkaa. Aluksi hän järkeili ja selitteli, mutta menetti esityksensä edetessä mielenmalttinsa ja muuttui dogmaattiseksi, syyttäväksi ja parjaavaksi. Hän piirsi yhä selvemmän yhtäläisyysmerkin mr Direckin ja Amerikan välille ja sinkosi yhä suoranaisemmin epäkohteliaan "te" hänelle vasten kasvoja. Hän antoi sikarinsa sammua ja heitti sen kärsimättömästi tuleen. Aivankuin olisi amerikkalainen ollut syypää sen sammumiseen…
Samoinkuin useissa muissa englantilaisissa oli mr Britlingissäkin Amerikkaa kohtaan sellaista isänmaallisen tunteen vivahdusta, joka pukeutuu kärsimättömän kritiikin muotoon. Englannissa ei kukaan nimitä amerikkalaista muukalaiseksi. Saksan tai Espanjan vikapaikkojen huomaaminen ei ole erikoisen vastenmielistä kenellekään, mutta Amerikan virheet koskevat englantilaiseen mieleen jokseenkin yhtä kipeästi kuin Englannin omat virheet. Mr Britling kykeni tosin varsin reippaasti selittämään Englannin virheet oikeastaan olemattomiksi; hannoverilainen kuningashuoneemme, valtiokirkkomme ja sen lamaava vaikutus kasvatukseen, maailmanvallasta johtuvat velvollisuutemme sekä niiden aiheuttama hallinnollisten kykyjen ankara kysyntä olivat seikkoja, joita siinä suhteessa sopi käyttää selityksinä. Mutta Amerikassa eli vanha rotu ilman kruunua, kirkkoa ja kansainvälisiä selkkauksia, eikä sitä kuitenkaan sopinut erikoisesti ylistää. Mr Britlingin mr Direckille pitämä esitelmä oli sapekas kuin perheriita. Kirjoitan tähän vain muutamia lauseita, jotka tulivat säilymään mr Direckin muistissa.