Englannissa, missä surupuku oli ollut jotenkin harvinainen näky, käveli nyt lokakuisen auringon paisteessa kaikkialla naisia ja lapsia puettuina uusiin mustiin vaatteisiin. Kaikkialla tapasi henkilöitä, joita äsken oli kohdannut suru, äitejä, jotka olivat menettäneet poikansa, vaimoja, jotka olivat menettäneet miehensä, kaikkialla näki ryöstettyä elämää ja murtuneita toiveita. Värjärit ansaitsivat hyvin värjäämällä värillisiä vaatteita mustiksi. Myöskin raajarikkojen ja työhönkykenemättömien miesten luku kasvoi. Niin oli laita Englannissa ja vielä suuremmassa määrin Ranskassa ja Venäjällä. Kaikissa liittolaismaissa ja samoin Saksassa ja Itävallassa. Vähää-Aasiaa ja Egyptiä, Intiaa, Japania ja Italiaa myöten vallitsi suru, maailman täytti häviö, suru, köyhyys ja onnettomuus.
Ja ne salaperäiset voimat, jotka ihmiskunnalta vaativat kaikkea tätä, olivat vieläkin tyytymättömiä, ja jokainen päivä toi oman osansa noita tietoja, jotka mursivat sydämiä ja aiheuttivat uutta surua, jokainen päivä lähetti kotimaahan uusia joukkoja murtuneita ja kiusattuja miehiä.
Muutamat turvautuivat toiveisiin, jotka lopulta muuttuivat melkein kiduttavammiksi kuin synkkä varmuus…
Mrs Teddy kulki kylässä, puettuna kuten tavallisesti ja ilmaisten luottavaa toivehikkuutta. Teddy oli mainittu häviöluettelossa "kadoksissa olevana ja kuolleeksi ilmoitettuna", ja Letty oli saanut kaksi kirjettä hänen tovereiltaan. Niissä kerrottiin, että Teddy oli jäänyt erään talon raunioihin parin muun haavoittuneen kanssa ja että kaikki nämä haavoittuneet oli löydetty surmattuina, kun kanadalaiset valloittivat paikan takaisin. Ketään ei ollut löydetty hengissä. Myöhemmin oli kanadalaisten taas täytynyt vetäytyä takaisin. Mr Direck oli nähnyt suurta vaivaa yrittäessään saada käsiinsä Teddyn haavoittuneita tovereita sekä kysymyksessä olevia kanadalaisia. Hän oli hakenut heitä Ranskassa ja Lontoossa olevista sairaaloista saadakseen heiltä jotakin tietoa. Hän teki sen palvellakseen Cissie'ä. Ainoastaan yksi hänen puhuttelemistaan sotilaista tiesi Teddystä jotakin varmaa, mutta hänpä tiesikin pelottavan varmoja asioita. Niitten miesten joukossa, jotka olivat taloon jääneet, kertoi hän, oli ollut ainoastaan yksi luutnantti ja se oli varmaankin ollut Teddy. "Häntä oli pistetty ainakin kuuteen kohtaan. Hänen päänsä oli melkein irrallaan ruumiista."
Direck matkusti kertomaan asian Cissie'lle. "Kerronko sen hänelle?" tiedusteli hän.
Cissie harkitsi asiaa. "Ei vielä", sanoi hän.
Lettyn kasvot muuttuivat noina murheellisina viikkoina, joiden aikana hän kielsi kuoleman. Hän kadotti raikkaan värinsä muuttuen aivan kalpeaksi; hänen suunsa sai kovan ilmeen ja silmissäkin oli kylmä loiste. Hän ei itkenyt milloinkaan, ei ilmaissut millään tavalla suruaan ja puhui itsepintaisesti Teddystä kuivalla rauhallisella äänellä alinomaa viittaillen hänen palaamiseensa. "Tämä", voi hän sanoa, "tulee hämmästyttämään Teddyä", tai "Teddy joutuu suunniltaan, kun näkee, kuinka minä olen tuon muuttanut".
"Me saamme piankin nähdä hänen nimensä jossakin vankiluettelossa", sanoi hän. "Hän on haavoittunut ja vankina Saksassa."
Hän kiintyi tuohon ajatukseen. Ei mikään puhunut sen puolesta, mutta hän ei halunnut kuulla kenenkään sitä epäilevän. Hän alkoi jo suunnitella pakettien lähettämistä. "He ovat melkein kaiken puutteessa", sanoi hän. "Heitä kohdellaan inhottavan huonosti. Hän ei ole vielä saanut tilaisuutta kirjoittaa minulle, mutta minä en pidä oikeutenani odottaa, kunnes hän pyytää minua lähettämään."
Cissie ei uskaltanut sanoa vastaan.