Hän päätti keskeytyneen lauseensa heikosti hymyilemällä.
"Mutta Letty!" huudahti Cissie, "sinullahan on poika!"
"Pojan minä jätän sinun haltuusi. Teddyn rinnalla ei poika merkitse minulle mitään. Ei ole koskaan merkinnyt. Mitäpä siinä teeskentelisin? Muutamat naiset ovat sellaisia."
Hän tarkasteli kudintaan. "Silmä parkoja", virkkoi hän…
"Minä olen kovaa ainetta, Cissie. Minä tulen äitiin enemmän kuin isään. Teddyä minä rakastan. Hänelle kuuluu elämän koko hellyys. Jos hän katoaa, katoaa tuokin… Minä en aio ryömiä maailmassa niinkuin kaikki nuo muut ynisevät lesket. Jos ne ovat tappaneet mieheni, niin minäkin tapan. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Minä pyrin niin lähelle niitä yksityisiä saksalaisia, jotka ovat tähän sotaan syypäitä, kuin suinkin voin, ja minä tapan heidät ja heidän omaisensa…
"Naisliitto kaikkien sodan aiheuttajien sukupuuttoon hävittämistä varten", sinkosi hän. "Jos sattuisin kiduttamaan — mitä se haittaa?"
Hän katseli sisarensa säikähtyneitä kasvoja ja hymyili jälleen.
"Te luulette minun kulkevan tylsänä ja tyhmänä", huomautti hän… "Kaukana siitä! Minä olen suunnitellut kaikenlaista… Olen ajatellut, kuinka pääsen Saksaan… Tai kenties niitä voisi saada käsiinsä Sveitsissä… Minulla on kaikenlaisia suunnitelmia. Eiväthän ne aina voi kulkea vartiain saattamina…
"Oh, minä halveksin ihmiskuntaa nähdessäni kuinka paljon sotilaita ja kuinka vähän suurten murhaajia maailmassa on… Sen jälkeen, mitä on saatu kokea. Jos ihmiset täyttäisivät velvollisuutensa tikarilla, niin maailmassa ei olisi sodan synnyttäjää. Ei ainoatakaan… Kaiser, hänen poikansa ja pojanpoikansa eläisivät koko jäljelläolevan ikänsä alinomaisessa kuolemanpelossa. Pelko lakkaisi häntä vainoamasta vasta silloin, kun hänen arkkunsa laskettaisiin hautaan. Pelkoa merellä, pelkoa maalla, pelkoa laivassa ja junassa, joissa hän matkustaa, pelkoa unessa, koska unessa voi kuolla, pelkoa valveilla, koska kuolema vaanii jokaisessa varjossa, pelkoa jokaisessa kansanjoukossa, pelkoa aina, kun hän on yksinään. Häntä ahdistaisi pelko siitä, mitä puunrunkojen taakse kätkeytyy, pelkoa siitä, mitä portaiden kulmauksessa voi piillä. Kaikessa ruoassaan hän tuntisi oudon maun, niin että hänen tekisi mieli sylkeä se suustaan…"
Hän istui hetkisen hiljaa, hautoen tuota ajatusta ja nousi sitten seisaalleen…