"Sotaministeristömme on kuin oppikoulu kapinan aikana, ovet ja ikkunat teljettyinä; hallituksemme on kuin palkovene Atlantin hyrskyissä…
"Kaiken tämän olisi luullut kajahtaneen meille kuin torventörähdyksen. Sen sijaan se on näihin asti ollut kuin naapuritalon meteliä, jota juuri olemme kuunnelleet… Ja nyt kansakunta on hiljalleen heräämässä. Lontoo muistuttaa päästä pyörällä olevaa valveutujaa, joka sikeästä unestaan herää aivan läheltä kuuluviin avunhuutoihin, tulen ja vaaran loimoon ja ankaraan hälinään. Kadut antavat juuri tuollaisen vaikutelman. Ihmiset katselevat ympärilleen ja kuulostelevat. Tuntuu siltä, että minä hetkenä hyvänsä jollakin väliajalla, hiljaisena silmänräpäyksenä, saattaa kuulua etäältä, talojen takaa, epäselvää, matalaa tykinjyrinää tai kuolontuskissaan kamppailevien pienten ranskalaisten tai belgialaisten kylien heikkoja avunhuutoja…"
Sellainen oli mr Britlingin esityksen ydin.
Hän piti etupäässä huolta pöytäkeskustelusta, ja ainoastaan hänen puheensa merkitsi jotakin. Teddy vain äännähteli myöntäen, Hugh oli hiljainen ja ilmeisesti hieman tarkkaamaton, mrs Britling ajatteli ruokakomentoa, palvelijoita ja poikiaan kuunnellen miestään vain puolella korvalla, kapteeni Carmine oli harvasanainen ja näytti jonkin epämiellyttävän asian kiusaamalta. Silloin tällöin hän vahvisti tai täydensi mr Britlingin väitteitä. Kolmasti hän huomautti: "Ihmiset eivät vielä älyä…"
4.
Vasta kun he yhdessä istuivat luuvan edustalla mrs Britlingin ja lasten kuulumattomissa, voi kapteeni Carmine selittää hajamielisen käyttäytymisensä ja uupuneen ulkonäkönsä. Hänen hermostonsa oli kärsinyt ankaran tärähdyksen. Hän oli tuskin ottanut päällikkyyden, kun eräs hänen miehistään oli saanut surmansa — vieläpä tavalla, joka oli jättänyt syvän jäljen kapteenin mieleen.
Mies oli vartioinut tunnelia ja joutunut junan alle kulkiessaan radan poikki vastakkaiseen suuntaan liikkuvan junan taitse. Sillä tavoin Sarajevon pommi vaati ensimäisen uhrinsa Essexissä. Kapteeni Carmine oli löytänyt ruumiin. Hän oli löytänyt sen pilvisenä kuutamoyönä, oli ollut siihen kompastua, ja hänen aistimuksensa samoinkuin tunnevaikutelmansakin olivat olleet erikoisen epämiellyttäviä. Hänen oli täytynyt laahata kammottavasti repeytynyt ruumis pois kadulta, melkein irtautunut runneltu pää oli kaameasti kierinyt epämääräisessä valaistuksessa, ja jälkeenpäin hän oli havainnut hihainsa olevan yltäyleensä veressä. Hän ei ollut sitä ennen huomannut ja kun keksi sen, oli kääntynyt pahoinvoivaksi. Hän piti koko asiaa kaameampana ja hirvittävämpänä kuin mitään painajaista, mutta hänen oli onnistunut käyttäytyä kyllin tyynesti ja kylmäverisesti osoittaakseen miehilleen hyvää esimerkkiä. Tapahtuman jälkeen hän ei ollut nukkunut tuntiakaan unta näkemättä.
"Eipä osaa odottaa saavansa tuollaisia tehtäviä suorittaakseen noin yht'äkkiä täällä Englannissa", virkkoi kapteeni Carmine… "Kun on parhaillaan polttamassa päivällissikariaan…"
Mr Britling kuunteli tuota kertomusta huolestunein ilmein. Kaikki tuo aprikoiminen ja ajatustoiminta näkyi hänelle ikäänkuin avatun kuukauslehden sivuna. Sen poikki hinattiin tuota veristä möhkälettä, tuota punaisen ja mustan kirjavaa esinettä…
5.