Möhkäle näkyi vielä kirkkaanpunaisena mr Britlingin mielessä, kun
Teddy saapui hänen luokseen.
"Minun täytyy lähteä", sanoi Teddy, "minä en voi enää jäädä tänne!"
"Mihin lähteä?"
"Saamaan khakin ylleni. Olen sitä miettinyt aina siitä asti, kun sota puhkesi. Muistatteko, mitä sanoitte hockeypelin aikana viime lomapäivänä — päivää ennen sodanjulistusta?"
Mr Britling oli kerrassaan unohtanut, hän ponnistelihe muistaakseen.
"Mitä minä sanoinkaan?"
"Te sanoitte: 'Mitä perhanaa me tässä hockeyta pelaamme? Meidän pitäisi harjoitella ja oppia ampumaan noita kirottuja saksalaisia!'… Se ei ole mennyt mielestäni… Minun olisi pitänyt tehdä se jo ennen. Minä olen ollut 'scout-masterina'. Kohta tarvitaan upseereja. Minulle on kerrottu, että Lontoossa on useita upseerikouluja, joiden kurssi suoritetaan mahdollisimman nopeasti… Jos saisin lähteä…"
"Mitä Letty arvelee?" kysyi mr Britling hetken vaiettuaan. Se oli oikein, tietysti — ainoa oikea ajatus — mutta sittenkin se häntä hämmästytti.
"Hän sanoo, että jos sallisitte hänen koettaa tehdä minun töitäni jonkin aikaa…"
"Hän siis tahtoo sinun menevän?"
"Tietysti", sanoi Teddy. "Ei hän pitäisi siitä, että piileskelisin…
Mutta minä en pääse ilman teidän apuanne."