"Mieleni on nyt tyyni — tavallaan. Hän ei sittenkään ollut siellä — ellei hän ollut kuollut. Mutta jos näkisin Teddyn tulevan tuolta pensasaidan takaa minua kohti — olisi se aivan luonnollista… Ei, älkää tuijotelko minuun. Minä tiedän varsin hyvin, että hän on kuollut. Ja se lohduttaa. Se merkitsee rauhaa… Kaikki nuo mielikuvat, joissa hän näkyi kamalasti murskaantuneena tai tuskasta valittaen — tai muut sellaiset — ne ovat menneet. Hän on päässyt hävitetystä ruumiistaan. Hän on jälleen minun eheä Teddyni… Jossakin näkymättömissä… Vahingoittumattomana… Nukkumassa."
Hän alkoi jälleen kaivaa pienellä oksalla, kyyneleiden vieriessä pitkin poskia.
Sitten mr Britling puhui edelleen. "Minua se kohtasi yht'äkkiä — en ehtinyt epäillä enkä toivoa. Aina viimeiseen asti toivoin, ettei Hugh'lle mitään sattuisi. Ja sitten aivankuin olisi pudonnut musta esirippu — äkkiarvaamatta…"
Hän mietti. "Minustakin tuntuu toisinaan kuin olisi Hugh jossakin aivan lähellä. Mutta toisinaan on pelkkää tyhjyyttä…
"Toisinaan", jatkoi mr Britling, "en tunne muuta kuin hämmästystä. Koko asia muuttuu uskomattomaksi. Aivan samoin kuin en viikkokausiin sodan puhjettua voinut uskoa, että suuri, nykyaikainen kansakunta todellakin voi lähteä sotaan — todenteolla — koko sydämestään… Ja ne ovat tappaneet Teddyn ja Hugh'n…"
"Ne ovat tappaneet miljonia. Miljonia — joilla oli isä ja äiti ja vaimo tai morsian…"
8.
"Minun on jollakin tavoin mahdotonta puhua tästä Edithille. Se on naurettavaa, tiedän sen. Mutta niin se vaan on, minä en voi… Se ei ole oikein häntä kohtaan. Jos voisin, puhuisin… Aivan pian naimisiinmenomme jälkeen lakkasin hänelle puhumasta. Tarkoitan: puhumasta oikein ja luonnollisesti — niinkuin puhun teille. Eikä asia ole koskaan korjautunut. En tiedä miksi… Erityisesti on minun mahdotonta puhua hänelle Hugh'sta… Pikku asioita, pientä kriitillisyyden häivää, mutta se riittää tekemään asian mahdottomaksi… Niinpä minä käyskelen ajatellen Hugh'ta ja mitä hänelle on tapahtunut… melkein kuin tukehtumaisillani."
Letty vertaili tuota omiin kokemuksiinsa.
"Minä en halua puhua Teddystä — en sanaakaan."