"Rahalähetystä, juuri niin!" sanoi rouva Hall.
"Mutta kuitenkin luulen taskussani olevan…"
"Sanoitte minulle kolme päivää sitten, ettei teillä ollut muuta kuin punnan verran hopeaa."
"Niin, mutta olen löytänyt vähän lisää."
"Ohoh!" kuului tarjoilupöydän luota.
"Olisipa hauska tietää, mistä olette rahaa löytänyt!" huomautti rouva
Hall.
Se näytti kovasti kiusaavan vierasta. Hän polki jalkaansa. "Mitä tarkoitatte?" kysyi hän.
"Sitä vain, että olisi hauska tietää, mistä olette löytänyt", toisti rouva Hall. "Ja ennenkuin otan vastaan suoritusta laskusta tai tuon aamiaista tai teen mitään muutakaan, on teidän selitettävä minulle pari seikkaa, joita en ymmärrä, ja joita ei kukaan ymmärrä, ja jotka jokainen kovasti haluaisi ymmärtää. Haluaisin tietää, mitä olette tehnyt tuolilleni yläkerrassa, ja haluaisin tietää, mistä johtuu, että huoneenne oli tyhjä, ja kuinka pääsitte taas sisään. Kaikki tässä talossa asuvat tulevat sisään ovista, se on oikein sääntö tässä talossa, mutta niin te ette tehnyt, ja nyt minä tahtoisin tietää, kuinka te tulitte. Ja haluaisin tietää…"
Äkkiä vieras kohotti hansikkailla verhotut kätensä nyrkkiin puserrettuina, polki jalkaansa ja sanoi: "Vaietkaa!" niin tavattoman kiivaasti, että rouva Hall paikalla katkaisi sanatulvansa.
"Ette ymmärrä", huusi vieras, "kuka minä olen tai mitä minä olen. Minä näytän teille. Jumaliste, minä näytän teille!" Sitten hän painoi kämmenensä kasvoilleen ja veti sen takaisin. Hänen kasvojensa keskiosa muuttui tyhjäksi onteloksi. "Katsokaa", sanoi hän. Hän astui lähemmäksi ja ojensi rouva Hallille jotakin, minkä tämä otti koneellisesti vastaan tuijottaen hänen muuttuneisiin kasvoihinsa, mutta kiljaisi äkkiä huomatessaan, mitä se oli, pudotti ja horjahti taaksepäin. Nenä — se oli vieraan nenä, ihonvärinen ja kiiltävä! — vieri lattialle, saaden aikaan samanlaisen äänen kuin irtonainen pahvikappale.