"Herra Cuss luullakseni", sanoi Hall. "Voitteko kuulla mitään?"
Hiljaisuus. Sisältä kuuluivat äänet epäselvinä ja hätäisinä.
"Kuulostaa siitä kuin heiteltäisiin pöytäliinaa", huomautti Hall.
Rouva Hall ilmestyi tarjoilupöydän taakse. Hall teki eleitä, joiden tarkoituksena oli kehoittaa häntä vaikenemaan ja tulemaan lähemmäksi. Se kiihoitti rouva Hallin naisellista vastustushalua.
"Mitä sinä siellä kuuntelet, Hall?" kysyi hän. "Eikö sinulla ole parempaa tehtävää näin kiireisenä päivänä?"
Hall koetti selittää asiaa kasvojen väänteillä ja mykillä eleillä, mutta rouva Hall oli itsepintainen. Hän korotti ääntään. Silloin Hall ja Henfrey hiipivät noloina varpaisillaan tarjoilupöydän luo ja viittoilivat, saadakseen hänet ymmärtämään.
Ensiksi rouva Hall ei tahtonut kallistaa korvaansakaan heidän puheilleen. Sitten hän käski Hallin vaieta Henfreyn kertoessa koko jutun. Hän melkein uskoi, että kaikki oli vain hölynpölyä — ehkä he vain paraikaa siirtelivät huonekaluja.
"Kuulin hänen sanovan 'häpeällistä'. Sen kuulin", väitti Hall.
"Minä sen kuulin, rouva Hall", sanoi Henfrey.
"Yhdentekevää", aloitti rouva Hall.