"Siunattu asia, että saa tupakoida", virkkoi hän ja puhalteli pontevasti. "Olipa onni, että tapasin teidät, Kemp. Teidän pitää auttaa minua. Ajatelkaahan, että osuin tänne juuri nyt, kun olen oikein lemmon pinteessä — luullakseni olen ollut ihan järjiltäni. Millaista olenkaan saanut kokea! Mutta selvittäkäämme nyt asiat, antakaahan minun kertoa teille."
Hän otti lisää viskyä ja soodavettä. Kemp nousi, katsahti ympärilleen ja haki itselleen lasin viereisestä tyhjästä huoneesta.
"Se on hurjaa — mutta luullakseni voin sentään juoda."
"Te ette ole paljon muuttunut, Kemp, näinä kahtenatoista vuotena. Te kohtuulliset miehet ette muutu. Kylmät ja säännölliset… Mutta kuulkaahan! Ryhtykäämme yhdessä työhöni".
"Mutta kuinka se kaikki tapahtui?" kysyi Kemp, "ja millä lailla muutuitte tuollaiseksi?"
"Herran tähden, antakaa minun polttaa hetkinen rauhassa. Sitten alan kertoa teille."
Mutta juttu jäi sinä iltana kertomatta. Näkymättömän Miehen ranteessa alkoi taas tuntua tuskia. Hän oli kuumeinen ja uupunut ja alkoi taas hautoa mielessään takaa-ajoa kukkulan rinnettä alas ja ravintolan luona sattunutta kahakkaa. Hän aloitti kertomuksensa ja poikkesi siitä. Hän puhui katkonaisesti Marvelista ja veti savuja kiihkeämmin, ja hänen äänensä kävi vihaiseksi. Kemp koetti käsittää niin paljon kuin voi.
"Hän pelkäsi minua — sen huomasin hyvinkin, että hän pelkäsi", toisteli Näkymätön Mies moneen kertaan. "Hän koetti pujahtaa käsistäni — alituisesti hän pyrki poikkeamaan syrjään! Mikä hupsu minä olenkaan!"
"Se rakki!"
"Olin raivoissani. Olisin voinut tappaa hänet…"