Tämä seikka ei suinkaan johdu luonnollisesti ihmisen olemuksesta, se on sokean ja monisyisen sosiaalisen kasvun tulos, johtuu eri aateryhmien kesken tapahtuvasta kilpailusta ja erilaisten vaikutusten keskinäisestä muuntamistyöstä. Omistuksen aate on päässyt villiytymään, se on muuttunut kaikkeatukahduttavaksi rikkaruohoksi. Terveen ihmisen luonnollisena valta-intohimona ei ole alinomainen omistamisen halu. Väitetään sosialismin "vastustavan ihmisen luontoa" ja tahdotaan meille uskotella, että tämä elämä, jossa vallitsee tuskallinen pelontunne, itaruus ja keinottelu, rahanhimoiset vaikuttimet ja pakollinen raadanta, on ihmissielun sosiaalisten mahdollisuuksien täydellinen ja lopullinen ilmaus. Mutta todellisuudessa onkin laita niin, että ainoastaan nimenomaan luonnottomat ihmiset, henkilöt, joiden äly on ahdas, rajoitettu, erikoistunut, Rockefellerit, Morganit ja muut heidänlaisensa, henkilöt, jotka eivät ole hengeltään suuria eivätkä kauniita, vaan pelkkiä raha-monomaaneja, voivat jatkuvasti antautua voiton hankintaan keskittäen siihen koko tarmonsa. Kelvollisen inhimillisen aineksen suurimmalle osalle on ostaminen ja myyminen, säästäminen ja sijoittaminen, itsensä vakuuttaminen ja omaisuuden hoitaminen joukko vieraalta tuntuvaa, järjetöntä ja ikävystyttävää toimintaa, joka on ristiriidassa vaiston yleisen suunnan ja elämän hienompien harrastusten kanssa. Miesten ja naisten suuresta enemmistöstä koko asia tosiaankin tuntuu niin luonnottomalta, etteivät he kaikesta köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kaikesta orjuutuksesta ja taloudellisesta epäedullisuudesta huolimatta voi pakottaa itseään tuohon ikävään, ovelaan peliin, maailman pettämiseen, vaan jäävät köyhiksi. Useimmat luopuvat jonkinlaisen epätoivon vuoksi kaikista yrityksistäkin, useat turvautuvat haparoiviin kokeisiin, tavoittelevat voittoa sattuman nojalla, pelaamalla, monet keräävät epävarman ja epätyydyttävän omaisuuden, muutamia rakennuksia, jotakin maa-aluetta koskevan omistusvaatimuksen, muutamia satoja puntia, joiden sijoitus on epävarma kuin tuuliviiri; vain pieni vähemmistö omistaa ja lisää omaisuuttaan — enimmälti joko rikkaiden perillisiä tai tarmokkaita henkilöitä, jotka suorastaan tylsyttäen elämän parempiin ja jalompiin puoliin kohdistuvaa vaistoa voivat antautua melkein yksinomaan riistämään ja kasaamaan. Kaikki tavalliset ihmiset, jotka eivät ole sosialisteja, ovat itse asiassa yhteistyössä luovuttaakseen maailman sellaisten henkilöiden huostaan.

Sosialismin vastustaja väittää, että tästä rohkaistun ja kannustetun ahneuden onnettomuudesta koituu hyvää ja että se erikoinen halpamaisen ahne tyyppi, joka on nykyisessä individualistisessa maailmassa vallitsevana, Rockefeller-Harrimanien tyyppi, "luo" suuria liikkeitä, ottaa käytäntöön luonnon mahdollisuuksia, antaa ihmiskunnalle rautateitä, voimaa, mukavuuksia. Itse asiassa kykenee nykyaikainen älykäs yhteisö varsin hyvin suorittamaan kaikki nuo tehtävät verrattomasti paremmin itse, ja yhteistoiminnan hyväätekevä vaikutus voi helposti muodostua ja muodostuu helposti käänteentekeväksi. Yksityishenkilöiden suorittama luonnon tarjomien mahdollisuuksien käytäntöönottaminen on epäilemättä taloudellisen kehityksen välttämätön ehto yhteisössä, jonka äly on alhaisella kehitysasteella, samoinkuin piikivestä valmistettujen kojeiden käyttö on ollut ihmiskunnan sosiaalisen kehkeytymisen välttämätön vaihe, mutta nykyaikana ahne anastaja kuluttaa yhteisön voimia ja uhkaa sen terveyttä niinkuin jokin ruumiin riutuva elin. Ja hän on nykyjään paljoa turmiokkaampi kuin milloinkaan ennen, koska vanha uskonnollinen järjestö ei enää vaikuta määräävästi hänen mielikuvitukseensa. Nykyaikaisen maailman suuret omaisuudet on enimmältä osalta hankittu sellaisten menetelmien nojalla, jotka eivät ole sosiaalisessa suhteessa hyödyllisiä, vaan useissa tapauksissa suorastaan vahingollisia. Ajateltakoon muutamia tavanomaisia rikastumismenetelmiä. Eräs mahdollisuus on siinä, että myydään jotakin arvotonta ainetta rahasta; siten keräävät patenttilääkkeiden kauppiaat, kehno journalismi, palkintokilpailuja järjestävät aikakausjulkaisut ja muut sellaiset suuria omaisuuksiaan.

Toinen mahdollisuus on ostelu, keinotteleminen viljalla, suoloilla, boraksilla ja muilla sellaisilla tarpeilla. Sitten on mainittava se, mitä Amerikassa mainitaan nimellä "franchises", edullisin ehdoin ja keinoilla, jotka tavallisesti eivät siedä tarkastusta, tapahtuva erioikeuden hankkiminen jonkin edullisen julkisen toiminnan harjoittamiseksi, joka suoritettaisiin paremmin, jos se jäisi yhteisön toimeksi — esimerkiksi erinäiset paikallisliikennettä harjoittavat yksityisliikkeet; lisäksi ne yksinkertaiset tai mutkikkaat finanssitoimet, osakepääoman pelkkä nimellinen koroittaminen, "rekonstruoiminen", tavallisten osakkeenomistajien "ulospudistaminen", joiden nojalla tavallisten toimeentulostaan taistelevien henkilöiden säästöt siirretään finanssimagnaatin haltuun. Kaikki tässä luettelossa mainitut menettelytavat ovat suuremmassa tai vähemmässä määrässä epäsosiaalisia, mutta juuri niitä käyttäen ovat viimeksikuluneiden vuosien suuret menestykset saavutetut. Toisluokkaisia omaisuuksia on epäilemättä hankittu siten, että henkilöt, jotka ovat osanneet ostaa työvoimaa huokealla, järjestää sen hyvin, myydä sen tuotteet kalliista hinnasta, ovat perustaneet erilaisia tehdasliikkeitä, mutta niissäkin tapauksissa tekevät usein uuden tuotteen sosiaalisen edullisuuden tyhjäksi työväen huonot olot. Tosiasioita tarkastellen on mahdotonta yhtyä kannattamaan sitä väitettä, että voitonhimon kannustamat henkilöt voivat suorittaa yhteiseksi hyväksi koituvaa työtä ja että taloudellisen kehkeytymisen eteneminen välttämättä vaatii sellaista kannustinta.

Asiaimme alistaminen sellaisen voitonhimon hengen alaiseksi jättää maailmamme erikoislaatuisen, saaliinhimoisen, hedelmättömän, ovelan ihmistyypin käsiin, ja ihmisten suuren enemmistön, joka vihaa voitonhimon hengen palvelemista, on pakko niin menetellä, koska koko yhteisöä rasittaa pakkomielteenä yksityisomistuksen periaate, mutta totena pysyy sittenkin, ettei maailmaa pidä pystyssä tuo henki, vaan palvelemisen henki. Maailman olisi mahdoton pysyä pystyssä nytkään, jos sen väestön suuri enemmistö todellakin tavoittelisi yksinomaan omaa voittoa. Rockefellerien, Morganien ja Rothschildien muodostama maailma tuhoutuisi surkeasti taisteltuaan sitä ennen kiivaan sisäisen taistelun. Vain sen nojalla, että ihmiset yleensä ovat sellaisia saaliinajajia paremmat, suoritetaan maailmassa todellisia inhimillisiä tekoja.

Tarkastelemme tätä kysymyksen puolta hiukan seikkaperäisemmin, koska ne, jotka nykyaikana sosialismista väittelevät, näyttävät käsittävän erikoisen huonosti juuri sen.

2.

On tehostettava sitä tosiasiaa, että suurin osa maailmassa suoritettua työtä ja kaikki kunnollinen työ nykyjään suoritetaan toisten vaikuttimien eikä voitonhimon nojalla; voitonhimo ei ole maailman liikevoima eikä voikaan olla, koska se toimii kaikkea tehokasta työskentelyä vastaan kaikilla elämän aloilla.

Tuntuu vaikealta ryhtyä todistamaan asiaa, joka tämän kirjoittajan mielestä on ihan ilmeinen. Voi ainoastaan vedota älykkääseen lukijaan ja kehoittaa häntä tarkastelemaan ympäristössään olevia ja toimivia ihmisiä. Hän huomaa aina, että omaisuudenhaltijat eivät tee mitään, että voitonetsijät askartelevat epäproduktiivisissa toimissa, kirjoittelevat ilmoituksia, väärentävät tosiasioita, sepittelevät uskottavilta tuntuvia tarjouksia ja kiskovat itselleen voittoa toisten ankarasta työstä, kun sitävastoin todella välttämättömän työn — en tarkoita ainoastaan vaivaa ja uurastusta, vaan myöskin älykästä johtoa, todellista suunnittelua ja tutkimista, aatteiden ja menetelmien käyttelyä ja kehittelyä — suorittavat kaikkein useimmissa tapauksissa palkatut yksilöt, jotka saavat joko määrätyn korvauksen ja koroituksen toiveita, jotka eivät ole missään oikeassa suhteessa suoritettuun työhön, tai palkan, joka vaihtelee määrätyissä rajoissa. Kaikki konepiirustukset, kaikki arkkitehtuurityö, kaikki julkiset palvelustoimet — esimerkiksi museoittemme hoidossa suoritettu etevä työ — kaikki tukku- ja vähittäisliikkeet ja melkein kaikki suuret teollisuusyhtymät, kaivokset, maatilat ja muut ovat todellisuudessa palkattujen tai jossakin määrin palkattujen henkilöiden hoidettavina nyt samoinkuin olisivat sosialisminkin vallitessa. Se on mahdollista ainoastaan senvuoksi, että kaikki nuo toimeenpanevat johtajat, virkamiehet ja virkailijat ovat uskomattoman kunniallista ja lainkuuliaista väkeä, senvuoksi, että työ heitä huvittaa, että he tahtovat suorittaa sen hyvin eivätkä ajattele joka käänteessä hyötymistä. Jos heille annetaan vain vähäinenkin määrä turvallisuutta, niin he tyytyvät mielenkiintoiseen työhönsä, ovat iloiset voidessaan syrjäyttää sen alinomaisen pakottavan persoonallisen hyödyn tavoittelemisen, jonka individualistit luulottelevat olevan ihmiskuntaa johtavan vaikuttimen, ovat iloiset voidessaan jättää koko seikan huomiotta ja "saada jotakin tehdyksi", kuten sanovat. Ja tämä pitää paikkansa kaikkialla yheiskunnallisessa asteikossa. Muurari ei ole hyvä muurari, ellei tiilikiven käsitteleminen häntä huvita. Tiedämmehän, että palvelija, joka muuttuu palkanhimoiseksi, lakkaa "ylpeilemästä työstään", kuten sanotaan, ja ajattelee vain "juomarahoja" ja palkanlisäystä, samalla muuttuu mahdottomaksi. Ajatteleeko vaihdemies jokaista liikettä suorittaessaan palkkaansa, ajatteleeko sitä tallirenki hevosta ohjatessaan — ja tahtovatko he sitä ajatella?

Tunnustan havaitsevani vaikeaksi kirjoittaa kärsivällisesti ja kohteliaasti siitä väitteestä, että ihmiset tahtovat tehdä työtä ainoastaan ahneudesta tai rahan tarpeesta ja ainoastaan sikäli kuin työstään hyötyvät. Se on ilmeisesti järjetön väite. Järkevä sosialismin vastustaja luullakseni ei tahdokaan sitä kannattaa tuossa karkeassa muodossa. Hän tekee rajoituksia. Hän sanoo, että vaikka voikin olla totta, että hyvää työtä aina tehdään asianharrastuksesta tai palvelemisen hengessä, ihmisten työssäpitäminen ja työtehon pitäminen korkeana huolimattomuuden ja hajamielisyyden aikoina vaatii erottamisen uhkaa ja omistajan kannustavaa katsetta. Niin ollen asia tietenkin esiintyy siedettävämmässä valaistuksessa ja tuntuu paljoa otaksuttavammalta.

Väitteeseen sisältynee se totuus, että useimmat ihmiset tarvitsevat jonkinlaista toiminnan kannustinta ja jonkinlaista suorituksen esikuvaa voidakseen tehdä parhaansa, mutta se väite, että tuon saa aikaan yksityisomistus ja että sen voi saada aikaan vain yksityisomistus, on aivan toinen asia. Onko esimerkiksi brittiläinen puhelinpalvelus niin tehokas kuin on — sen tehokkuus ei muuten suinkaan ole erinomainen — senvuoksi, että osakkeidenomistajat ja tilaajat esittävät huomautuksiaan? Oleileeko kauppiaan juoksupoika vähemmän kuin hänen veljensä, joka kantaa postitoimiston sähkösanomia? Ja eikö esimerkiksi maidonhankinnassa olisi maidon hyvästä laadusta huolehtiva kriitillinen yleisö paljoa peloittavampi isäntä kuin maitoliikkeen peräsuojissa istuva keinotteleva liikkeenomistaja? Ja jos vihdoin tarkastelemme suuria liikejärjestöjä, joita hoitavat palkatut virkailijat ja joiden omistajia ovat hajallaan asuvat osakkeidenhaltijat, niin vastakohta ilmenee yhteisön hallitsemalle liiketoiminnalle edullisena.