Lopuksi lainaan tähän erään kaikkein yritteliäimpiin ja valistuneimpiin nykyaikaisiin järjestöihin kuuluvan liikkeen johtajan lausunnon, josta näkyy, etten kehuskele turhia väittäessäni kelvollisen liikemiehen olevan syytä kannattaa sosialismia. Sir John Brunner luultavasti ei nimitä itseään sosialistiksi, mutta se johtuu varsin luultavasti siitä, että hän perehtyy sosialismiin sen kiihkeiden vastustajien väärien selostusten nojalla. Seuraava Manchester Guardianista lainaamani kohta on puhdasta sosialismia.

Brunner, Mond and Co:n vuosikokouksessa Liverpoolissa (1907) puhuessaan johtokunnan esimies sir John Brunner, parlamentinjäsen, esitti kanavain yhteisomistusta koskevan huomattavan lausunnon. Hän sanoi:

"Minä olen käynyt kuninkaallisen kommission jäsenenä Pohjois-Ranskassa, Belgiassa ja Pohjois-Saksassa tarkastamassa, mitä näissä kolmessa maassa on tehty kanavien ja vesireittien parantamiseksi. Näkemämme vaikutti meihin erittäin syvästi, ja minä voin sanoa teille nyt, puhuen liikemiehenä liikemiehelle, että mainituissa maissa suoritetut yleiset ponnistukset — toisin sanoen se seikka, että valtio toimii kokonaisuudessaan, käyttäen kaikkia rahojansa ja kaikkea luottoansa kansallisen kaupan hyväksi — on tuottanut näille kolmelle maalle valtavaa, melkein arvaamatonta hyötyä, ja minä otaksun, että jokainen älykäs mies, tutkittuaan asiaa niinkuin minä olen sitä tutkinut monien vuosien kuluessa, johtuu samaan nimenomaiseen ja selvään päätelmään: että meidän useiden miespolvien aikana noudattamamme politiikka, joka jättää kaikki yleiset työt yksityisten liikkeenharjoittajain suoritettaviksi — vanha niinsanottu laissez faire-politiikka — on täydellisesti voitettu kanta, ja minä olen aivan vakavasti sitä mieltä, että jos aiomme pitää puolemme kaupan alalla, meidän täytyy oppia noudattamaan esimerkkiä, jota meille tarjoavat Ranskan, Belgian ja Saksan ohella Yhdysvallat ja kaikki omat siirtomaamme. Kaikkialla näette yhteisöjen valtion nojalla auttavan kauppaa, ja minä olen erittäin iloinen, jos kuulijani ottavat asian harkitakseen ja ratkaisevat osaltaan, tuleeko meidän liikekansana — maailman ensimmäisenä — kannattaa vanhaa politiikkaa jättämällä edelleenkin kaikki yksityisyritysten varaan vai tuleeko meidän toimia yhdessä yhteiseksi hyväksi tässä maamme kauppaa koskevassa tärkeässä asiassa."

YHDEKSÄS LUKU

MUUTAMIA SOSIALISMIIN KOHDISTUVIA YLEISIÄ VASTAVÄITTEITÄ.

1.

Edellisissä kahdeksassa luvussa olen yrittänyt selostaa niin hyvin kuin suinkin osaan sosialismin suuria yleistyksiä, selvittää tarkoin, mihin nämä yleistykset johtavat ja kuinka pitkälle toiseen ja toiseen suuntaan. Ennenkuin ryhdyn historiallisesti ja ennakoiden lyhyesti tekemään selkoa nykyisestä sosialistisesta liikkeestä, lienee syytä tarkastella niitä tärkeimpiä vastaväitteitä, joita jokapäiväisissä kiistoissa sosialismiin kohdistetaan.

Erittäin suuri osa niistä johtuu ihmisluonnon yleisimmästä virheestä, sen taipumuksesta nähdä kaikki ehdottoman myönnön tai ehdottoman kiellon merkeissä, joko "mustana" tai "valkoisena"; sen kärsimättömyydestä, sen kykenemättömyydestä erottamaan hienoja välivivahduksia.[16] Vanha erikummallinen logiikka on vielä huomattavasti vallalla nykyisessä maailmassamme. Näette esimerkiksi mr Mallockin järjestelevän syllogismejänsä, johtelevan vastustajansa "ristiriitaisuuksia" ja hämmästyttävässä määrässä itseensä tyytyväisenä tuomitsevan sosialismia kelvottomaksi kaikissa viikkolehdissä. Hän suoriutuu tehtävästään aivan samassa mielessä kuin keskiaikainen nuori teini, joka osasi kotiin palattuaan kiistämättömästi todistaa, että "kissallani on kymmenen häntää" ja ettei juokseva mies saavuta kilpikonnaa, joka saa askelen verran etumatkaa. Oleellinen virhe on siinä, että aina väitetään asian olevan joko A tahi ei-A: olio joko on viheriä tai ei ole viheriä, se joko on painava tai ei ole painava. Ajattelemattomat ihmiset ja muutamat sellaiset, joiden pitäisi olla asiasta paremmin selvillä, menevät siihen satimeen. He eivät ota huomioon, että melkein jokaisessa maailman oliossa on viheriää vivahdusta ja ettei ole olemassakaan puhdasta viheriää muualla kuin korkeintaan jossakin spektrumin pitkässä värisarjassa; he unohtavat, että kevyimmilläkin esineillä on painonsa ja että painavimmatkin esineet voidaan nostaa. Ajatustapahtuma on muuten aivan yksinkertainen eikä millään tavoin vastaa elämän todellisuutta. Sellaiset henkilöt ovat omaksuneet jonkin karkean ja aivan mahdottoman sosialismin määritelmän, sallivat edustajansa johdella siitä mielettömyyksiä, niinkuin taikuri päästää kaniineja hatustaan, ja eroavat siinä lujassa uskossa, että on kaiken kaikkiaan hyvä, kun tuo häiritsevä juttu on lopullisesti ratkaistu.

Sosialismin vastustaja väittää esimerkiksi, että sosialismi "hävittää omaisuuden". Hän uskottelee, että on olemassa jähmeä, ehdoton olio nimeltä "omaisuus", jonka täytyy joko olla olemassa tai ei olla olemassa, joka on nyt olemassa ja jota sosialismin vallitessa ei ole. Jokaiselle filosofisesti sivistyneelle henkilölle tuo on naurettava henkinen prosessi, mutta harjaantumattomalle mielelle se esiintyy täysin järjellisenä — ja sosialismin vastustaja kuuluu tavallisesti viimeksimainittuun ryhmään. Aloitettuaan harkintansa tähän typerään tapaan hän sitten kysyy katkeran moittivasti, eikö hänellä ole oikeutta ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, jos havaitsee makuulle mennessään jonkin hiilenkantajan jo vallanneen vuoteen. Tätä menettelyä noudattaa mr G.R. Sims, hupainen kirjailija, joka tyhjentävien väärinkäsitystensä korkeudesta kertoo työmiehelle, ettei viimeksimainitulla sosialismin vallitessa tule olemaan — olen unohtanut hänen väitteensä sanamuodon, mutta se on jonkinlainen loppukerto — omaa rahaa, ei omaa kotia, ei omaa vaimoa, ei yhtään omaa karvaa! Se on tavallaan tehokasta mielettömyyttä — mutta joka tapauksessa mielettömyyttä. Toivon edellisissä luvuissa selvittäneeni, että "omaisuus" meidän päivinämmekin on erittäin rajoitettu ja epävarma asia, epämääräinen luonnollinen vietti, joka voi kääntyä nurinkuriseksi, sairaalloisesti kasvaa ja vaatia valvontaa, ja että sosialismi vain pyrkii muovaamaan sitä selväpiirteisempään, oikeampaan ja järkevästi rajoitettuun muotoon pitäen silmällä sen suhdetta yhteiseen menestykseen.

Toisella kertaa vastustaja väittää sosialismin "hävittävän perheen" ja sen keralla tietenkin "kaikki pyhät ja hellät kiintymykset" j.n.e., j.n.e. Sitä asiaa olen niinikään käsitellyt erikoisessa luvussa.