Hän seisoi liikahtamatta ehkä minuutin.
Wedderburn makasi seljällään tuntemattoman kämmekän vieressä. Tuntosarven näköiset ilmajuuret eivät enää heiluneet irrallaan, vaan olivat sulloutuneet yhteen kuin harmaaksi köysikimpuksi, kireälle pingottuneina ja kärjet tiukkaan kiinnitettyinä kaatuneen leukaan ja kaulaan ja käsiin.
Emännöitsijä ei oivaltanut asian laitaa. Sitte hän näki miten yhden ahnaan tuntosarven alta kihoili pieni verijuova pitkin tajuttoman poskea.
Tukahtuneesti huudahtaen hän juoksi tämän luo ja yritti rentoa häntä irti iilimäisistä imureista. Hän naksautti poikki kaksi lonkeroa, ja niiden neste tippuili punaisena.
Sitte kukinnon huumaava tuoksu alkoi huimata päätä. Miten hellittämättömästi nuo olivatkaan juuttuneet kiinni! Hän tempoi sitkeitä säikeitä, ja Wedderburn ja valkea kukkasarja pyörivät yhtenä vilinänä hänen silmissään. Hän tunsi olevansa pyörtymäisillään, tiesi ettei niin saisi käydä. Hän jätti kaatuneen ja hoippuroitsi hätäisesti lähimmälle ovelle, missä tovin raitista ilmaa läähäteltyään sai loistavan aatteen. Hän sieppasi käsiinsä kukkaruukun ja paiskasi sillä rikki kasvihuoneen päätyikkunan. Sitte hän astui uudestaan sisään. Hän kiskoi nyt virkistynein voimin Wedderburnin liikkumatonta ruumista, tempaisten tuntemattoman kämmekän pirstouvine ruukkuineen lattialle. Julmalla sitkeydellä piteli se yhä uhriaan. Raivokkaasti laahasi hän sen ja ruumiin ulko-ilmaan.
Sitte hän älysi katkoa imujuuret yksitellen, ja minuutin kuluttua hän oli vapauttanut ahdistetun ja veti tätä pois hirviön luota.
Wedderburn oli lumivalkea ja kymmenkunnasta pyöreästä täplästä tihkui verta.
Aputyömies saapui pitkin puutarhakäytävää lasin helinästä hämmästyneenä ja näki emännöitsijän verisin käsin laahaavan hervotonta ruumista. Mahdottomia aatoksia pälkähti ensi silmänräpäyksessä miehen mieleen.
"Tuokaa vettä!" voihki emännöitsijä, ja äänen sointu hääti miehen kuvitelmat. Luonnottoman ripeästi palatessaan vesikannu kädessä hän tapasi emännöitsijän itkemässä kiihtymyksestä, Wedderburnin pää helmassaan ja hänen kasvoiltaan verta pyyhkien.
"Mikä hätänä!" kysyi Wedderburn heikosti raottaen silmiään ja taas heti ne sulkien.