Oliko peto palaamassa? Hän tunnusteli housuntaskustaan tulitikkuja ja huomasi yhden jääneen. Hän yritti raapaista tätä, mutta lattia oli märkä, tikku sihahti ja sammui. Hän kirosi. Hän ei voinut nähdä missä ovi oli, jouduttuaan säihkinässä kokonaan suunniltaan. Tulitikun kihahdus oli säpsäyttänyt pedon taas liikkeelle. "Rynnäkköön!" hoilasi Woodhouse äkillisessä hilpeyden purkauksessa, mutta hyökkäystä ei enää kuulunut. Se oli kai saanut vammoja särkyneestä pullosta.
Hän tunsi säjöilevää kipua nilkassaan. Luultavasti siitä vuosi verta. Hän arvaili tokko se pystyäsi kannattamaan, jos yrittäisi nousta seisomaan. Ulkona oli hyvin hiljaista. Ei kuulunut mitään liikettä. Nuo uniset tomppelit eivät olleet kuulleet siipien läikinää eivätkä hänen huutojaan. Oli turha tuhlata voimiaan huutamiseen. Hirviö sätkytti siipiään ja sai hänet kavahtamaan puolustusasentoon. Hän satutti kyynäspäänsä istuimeen ja tämä rämähti kumoon. Hän kirosi tätä, ja kirosi sitte pimeyttä.
Äkkiä näytti soikea tähtivalon pälvi keijuvan edes takaisin. Oliko hän pyörtymässä? Pyörtyä ei saisi millään muotoa. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaansa yhteen pysyäkseen tajullaan. Mihin oli ovi joutunut? Hän arveli voivansa saada suunnista selvän kattoaukeamassa näkyvien tähtien kautta. Kohdalla oleva sikermä oli Jousimiehessä ja kaakossa; ovi oli pohjoisessa — vai oliko se luoteisessa? Hän koetti ajatella. Jos saisi oven auki, niin pääsisi kenties peräytymään. Peto saattoi olla haavottunut. "Kuuleppas!" hän ärähti, "jos sinä et käy päälle, niin minä hyökkään."
Sitte alkoi olento kiivetä ylös tähtitornin seinää, ja hän näki sen mustan hahmon vähitellen peittävän kattoaukeaman. Peräytyikö se? Hän unohti oven ja katseli miten kupu naristen liikkui. Jollakin tavoin oli hän nyt käynyt rohkeammaksi ja rauhallisemmaksi. Hän tunsi omituista riudutusta. Selväpiirteinen valopälvi, jonka poikki musta muoto liikehti, näytti pienenemistään pienenevän. Tuo oli kummallista. Häntä alkoi kovasti janottaa, eikä hän kuitenkaan tuntenut halua hankkia juotavaa. Hän oli lipuvinaan alas pitkää suppiloa.
Hän tunsi kirvelevää poltetta kurkussaan ja huomasi sitte että oli ilmi päivä ja että dajakkipalvelija omituisin ilmein silmäili häntä, Sitte näkyi Thaddyn kasvojen yläosa ylösalaisin. Lystikäs mies tuo Thaddy, kun kävelee noin päin! Pian hän älysi aseman paremmin ja huomasi päänsä olevan Thaddyn polvella, tämän antaessa hänelle konjakkia. Ja sitte hän näki kaukoputken näkölasin punaisten tahrojen ryvettämänä. Hän alkoi muistaa.
"Oletpa tehnyt kaunista siivoa täällä tähtitornissa", virkkoi Thaddy. Dajakkipoika vatkasi munaa konjakkiin. Woodhouse nautti annoksen ja nousi istualleen. Hän tunsi vihlovan kivun säjäyksen. Hänen nilkkansa oli sidottu, samoin käsivartensa ja toinen puoli kasvojaan. Punaisiksi tahrautuneita lasin sirpaleita oli lattialla, istuin oli kumossa ja vastakkaisen seinän vierellä näkyi tumma lammikko. Ovi oli auki, ja hän näki vuoren harmaan huipun sinisen taivaan kirkasta taustaa vasten.
"Hyi!" puhkui Woodhouse. "Kuka täällä on tappanut vasikoita? Viekää minut pois."
Sitte hän muisti hirviön ja tappelunsa.
"Mikä oli se?" hän sanoi Thaddylle. "Kummitus, jonka kanssa taistelin?"
"Itse sen paremmin tiedät", vastasi toinen. "Mutta älähän toki nyt sillä mieltäsi rasita. Ota vielä kulaus."