Thaddy oli sentään hyvinkin utelias, ja oli kovaa taistelua velvollisuuden ja halun välillä pysytellä Woodhouse hiljaisena, kunnes hänet saatiin koreasti vuoteeseensa nukkumaan runsaan lihamehuannoksen jälkeen minkä Thaddy oli otolliseksi katsonut. Myöhemmällä he haastelivat seikkailusta.
"Se oli", selitteli Woodhouse, "enemmän ison yökön kuin minkään muun kaltainen. Sillä oli lyhyet suippokorvat, pehmeä turkki ja nahkamaiset siivet. Hampaat olivat pienet, mutta hiton terävät, eivätkä leuat voineet olla järin lujat tai muutoin olisi se purrut läpi nilkan."
"Melkein onkin", ilmotti Thaddy.
"Se tuntui sätkivän kynsillään jokseenkin vapaasti. Siinä jokseenkin kaikki mitä pedosta tiedän. Keskustelumme oli niin sanoakseni likeinen, vaan ei kuitenkaan tutunomainen."
"Dajakit höpisivät isosta kolugosta, klang-utangista — mikä se sitten lieneekään. Se ei usein ahdista ihmistä, mutta sinä varmaankin sait sen rauhattomaksi. Ne sanovat että löytyy iso kolugo ja pieni kolugo ja vielä jokin muu koluajalta kuuluva. Ne kaikki lentävät öisin. Itse tiedän täällä löytyvän lentäviä kettuja ja siivekkäitä maki-apinoita, mutta ne eivät ole mitään kovin isoja elukoita."
"On enemmän asioita taivaassa ja maassa", sanoi Woodhouse — ja Thaddy huokasi tällaisessa kohdassa valittua sitaattia [Hamletin tunnettu huomautus Horatiolle] — "ja eritoten Borneon metsissä, kuin viisaustieteissämme uneksitaankaan. Ylipäätään, jos Borneon eläinkunta syytää vielä lisää uutuuksia niskaani, niin soisin sen mieluummin tapahtuvan muulloin kuin ollessani työssä tähtitornissa yöllä ja yksinäni."
ELÄINTENTÄYTTÄJÄN ENNÄTYKSIÄ.
Tässä on muutamia eläintentäyttämistaidon salaisuuksia, Ne kertoi eläintentäyttäjä minulle pöyhistelevällä päällä ollessaan. Hän kertoi ne minulle ensimäisen ja neljännen whiskylasin välillä, jolloin mies ei enää ole varovainen eikä vielä päissään. Me istuimme hänen kopissaan kahden; hänen kirjastonsa se oli, vieras- ja ruokahuoneensa, säleverhon erottama, mitä näköön tuli, siitä meluisesta sopesta, missä hän ammattiaan harjotti.
Hän istui päällystetyssä tuolissa, ja milloin ei syydellyt vastahakoisia kivihiilen muruja tulipesään niillä, piti jalkansa — joissa hänellä oli sandaalien tapaan kankaisen tohveliparin pyhät jäännökset — poissa tieltä tulisijan reunuksella lasisilmäin seassa. Ja hänen housunsa, sivumennen sanoen — vaikk'ei niillä ole mitään tekemistä hänen ennätystensä kanssa — olivat mitä kamalinta keltaista ristiraitaista villakangasta, jollaisia siihen aikaan tehtiin kun isämme käyttivät poskipartaa ja vannehameet vallitsivat maassa. Tukka oli musta, kasvot rusottavat ja silmät tulisen ruskeat, ja takki oli etupäässä rasvaa samettisella pohjalla. Piipussa oli sulotarten koristama porsliinipesä, ja silmälasit keikkuivat aina viistossa, vasen silmä tuikeasti tähystämässä paljaaltaan, pienenä ja läpitunkevana; oikea lasin läpi hämärästi kuvastumassa suurentuneena ja lauhkeana. Tähän tapaan hänen haastelunsa kävi: "Ei ole ollut koskaan ketään joka voi täyttää niin kuin minä, Bellows, ei koskaan. Olen täyttänyt elefantteja ja olen täyttänyt hyönteisiä, ja ne ovat näyttäneet vain eloisammilta ja paremmilta siitä. Ja olen täyttänyt ihmisiä — etupäässä lintujen tutkimista harrastaneita. Mutta kerran olen täyttänyt neekerin.
"Ei, sitä vastaan ei ole lakia. Minä laitoin kaikki sormet oikoisiksi ja käytin häntä hattutelineenä, mutta tuo Homersby hupsu teki hänen kanssaan kerran myöhään yöllä riidan ja tärveli hänet. Se tapahtui ennen sinun tänne muuttoasi. On vaikea saada nahkoja, muutoin tekisin toisen.