"Tämä taasen", virkkoi bakteriologi, työntäen mikroskopin alle lasilevyn, "on kuuluisan kolerabasillin valmiste —: koleran tarttuma-ainetta."
Kalpea mies tähysti mikroskopin putkeen. Hän ei nähtävästi ollut tottunut sellaiseen, ja painoi vapaata silmäänsä hervottomalla valkealla kädellään. "Näen kovin vähän", hän sanoi.
"Kiertäkää tätä ruuvia", huomautti bakteriologi, "kenties ei näköpiste osu kohdalle. Silmät ovat niin erilaisia. Aivan pieni käännös vain puoleen tai toiseen."
"Ahaa! nytpä näen", huudahti vieras. "Ei siinä sentään kovinkaan suuria nähtäviä ole. Pieniä vaaleanpunaisia juovia ja rihmoja. Ja kuitenkin nuo pikku hiukkaset, nuo pelkät atomit, voisivat lisääntyä lukemattomaksi paljoudeksi ja tuhota kaupungin! Ihmeellistä!"
Hän nousi seisaalleen, päästi lasilevyn mikroskopista ja piti sitä kädessään valoa vasten. "Tuskin näkyviä", hän sanoi, tarkastellen valmistetta.
Hän epäröitsi. "Ovatko nämä — eläviä? Ovatko ne nyt vaarallisia?"
"Nuo ovat värjättyjä ja kuolleita", selitti bakteriologi. "Soisinpa puolestani että voisimme tappaa ja värjätä jok'ainoan koko luomakunnasta."
"Tuskin huolisittekaan", hymähti kalpea mies, "pitää moisia olentoja elävinä ympärillänne — toimivassa tilassa?"
"Päinvastoin, meidän täytyy", vastasi bakteriologi. "Tässä esimerkiksi." — Hän astui lattian poikki ja otti sinetityn lasiputken. "Tässä on eloa. Oikeita tauti-itiöitä viljeltyinä." Hän tavotteli sanaa. "Pulloon säilytettyä koleraa, niin sanoakseni."
Huomaamaton tyydytyksen ilme vilahti hetkeksi kalpean miehen kasvoilla. "Siinä on teillä kuolema hallussanne", hän sanoi, ahnaasti silmäillen pikku putkea. Bakteriologi tarkkasi vieraansa kasvonpiirteillä kuvastuvaa sairaalloista mielihyvää. Tämä mies, joka nyt ehtoopäivällä oli vanhan ystävän suosituskirjeellä päässyt hänen vieraakseen, herätti hänessä mielenkiintoa heidän luonteittensa vastakkaisuuden vuoksi. Vieraan suora musta tukka ja syvälle painuneet harmaat silmät, kuihtunut muoto ja hermostunut käytös, oikullinen, mutta kiihkeä harrastus olivat hauskana vaihteluna bakteriologin tieteellisen työkumppanin tyynistä tuumailuista. Oli kenties luonnollista antaa asialle mitä tehokkain sävy, kuulijan ilmeisesti ollessa hyvin herkkä sen kuolettavaa puolta mietiskelemään.