Hän piteli putkea miettiväisenä. "Niin, tässä on rutto vangittuna. Säreppäs vain tällainen pikku putki vesijuomasäiliöön, sano näille pienille elämän hitusille, joita täytyy nähdäkseen värjätä ja voimakkaimmalla mikroskopilla tutkia, ja joita ei voi haistaa eikä maistaa — sano niille: 'menkää, kasvakaa ja lisääntykää, ja täyttäkää säiliöt', niin kuolema — salaperäinen, jäljille pääsemätön kuolema, pikainen ja kauhea, täynnä tuskaa ja nöyryytystä — pääsisi valloilleen tässä kaupungissa ja etsiskelisi uhrejaan joka taholta. Se riistäisi missä miehen vaimoltaan, missä lapsen äidiltään, missä valtiomiehen toimistaan, ja missä ahertajan uurastuksestaan. Se seuraisi vesiviemäreitä, hiipisi katuja pitkin, valitsisi rangaistakseen talon sieltä toisen täältä, missä juomavettä ei keitetä, tunkeutuisi kivennäisvesitehtailijain kaivoihin, huuhtoutuisi kasviksiin ja kävisi lepotilaan jäissä. Se väijyisi vuoroaan hevosten vesikaukaloissa ja vaanisi varomattomia lapsia yleisissä juomapaikoissa. Se liukenisi maahan, odottamattomasti ilmestyäkseen tuhansiin kaivoihin ja lähteisiin. Päästä se vain vesisäiliöön, niin se hävittää kymmeneksen kaupunkia ennen kuin saadaan jälleen saarroksiin ja kiinni."

Hän vaikeni äkkiä. Hänen oli sanottu olevan liiaksi altis kaunopuheisuuteen.

"Mutta tässähän se on varmassa tallessa — aivan varmassa."

Kalpea mies nyökäytti päätään. Hänen silmänsä kiiluivat. Hän rykäisi.
"Nuo anarkisti — roistot", hän huomautti, "ovat narreja, sokeita
narreja — käyttävät pommeja, kun on tällaista saavutettavissa.
Luulisin —"

Ovelta kuului hiljainen koputus, pelkkä kynsien kepeä kosketus. Bakteriologi avasi. "Minuutti vain, kultaseni", kuiskasi hänen vaimonsa.

Hänen palatessaan laboratorioon katsoi vieras kelloaan. "En huomannut että olen haaskannut teiltä kokonaisen tunnin", hän pahotteli. "Kahtatoista vailla neljä. Minun olisi pitänyt lähteä puoli neljältä. Mutta teidän näytteenne olivat ylen merkillisiä. Ei, en voi enää viipyä hetkeäkään. Minun on neljältä oltava muualla."

Hän poistui moneen kertaan kiitellen, ja bakteriologi saattoi häntä ulko-ovelle, palaten sitte mietteissään pitkin käytävää laboratorioonsa. Hän aprikoitsi vieraansa kansallisuutta. Mies ei voinut olla teutonilaista rotua eikä tavallista romanilaistakaan. "Sairaalloinen ilmiö joka tapauksessa, pelkään", bakteriologi virkkoi itsekseen. "Miten kiihkeästi hän tuijottikaan noihin tarttuma-aineitten valmisteihin!" Hänet valtasi levoton ajatus. Hän kääntyi höyrykaapin viereiseen työpöytään päin ja vilkaisi sitte hyvin nopeasti kirjotuspöydälleen. Sitte hän kiireisesti tunnusteli taskujaan, sitte ryntäsi ovelle. "Ehkä laskin sen eteisen pöydälle", jupisi hän.

"Minnie!" hän huusi käheästi eteisessä.
"Niin, kultaseni", kuului ääni kaukaa.

"Oliko minulla mitään kädessäni puhellessani äsken sinun kanssasi?"

Hiljaisuus.