Sitte Evans yltyi kiroamaan ja riehumaan polkien maata.
Hooker vaaleni, vaan ei puhunut mitään. Hän astahti ruumista kohti. Niska oli pöhistynyt ja sinipunainen, kädet ja nilkat turvonneet. "Hui!" huudahti hän, käännähti pois ja meni kuopalle päin. Hän parkaisi hämmästyksestä ja hoilasi Evansille, joka oli hitaasti seuraamassa perässä.
"Sinä hupsu! Kaikki hyvin. Se on täällä vielä." Sitte hän kääntyi taas katsomaan kuollutta kiinalaista, ja sitte jälleen kuoppaa.
Evans hyökkäsi paikalle. Heidän vieressään lojuvan kovaonnisen raukan jo puoleksi esille kaivamina näkyi joukko himmeitä keltaisia kankia. Hän kumartui alas kuoppaan, kaapi multaa syrjään paljain käsin ja veti nopeasti yhden tuollaisen raskaan möhkäleen ylös. Siinä pisti hänen kättään pieni oka. Hän nyppäisi hienon piikin pois sormillaan ja nosti nurmelle kangen.
"Ainoastaan kulta tai lyijy voi olla tämän painoista", hän riemuitsi.
Hooker yhä katseli kuollutta kiinalaista, Hän oli ymmällä.
"Hän varastautui edelle ystävistään", hän vihdoin sanoi. "Mies saapui tänne yksinään ja joku myrkyllinen käärme on hänet tappanut… Ihmettelen miten hän löysi paikan."
Evans punnitsi kankea käsissään. Mitä merkitsi yksi kuollut kiinalainen? "Meidän on vietävä tämä tavara vähin erin mannermaalle ja joksikin aikaa kuopattava se siellä. Miten saammekaan sen kanoottiin?"
Hän riisui takkinsa, levitti sen nurmelle ja paiskasi sen päälle pari kolme kankea. Silloin hän havaitsi toisen pikku piikin lävistäneen ihonsa.
"Tuossa on meille täysi kantamus", hän sanoi. Sitte äkkiä omituisen ärtymyksen puuskassa: "Mitä tuijotat?"