"Älä koske minuun! Älä koske minuun!" Evans hoki tukahtuneella äänellä.
"Nosta kulta takaisin takille."
"Enkö voi millään auttaa sinua?" kysyi Hooker.
"Nosta kulta takaisin takille."
Hooker tunsi kultakankia pidellessään pienen pistoksen peukalossaan.
Hän katseli kättään ja näki hennon piikin, pari tuumaa pitkän.
Evans korahti ja vieri ympäri.
Hookerin leuka valahti alas. Hän tuijotti tovin okaan suurenevin silmin. Sitte hän katsahti Evansiin, joka nyt makasi käpertyneenä maassa, selkä värveellisesti köyristyen ja oijeten. Sitte hän katseli puitten pylväikön ja suikertelijakasvien verkon lomitse sinne missä sinikaapuisen kiinalaisen ruumis vielä oli epäselvästi näkyvissä harmaasta hämystä. Hän ajatteli asemakaavan kulmassa olleita pikku viivoja, ja paikalla hän tajusi.
"Jumala armahda!" hän huudahti. Sillä oat olivat samanlaisia kuin ne, joita dajakit myrkyttävät ja käyttävät puhallusputkissaan. Hän ymmärsi nyt mitä Tshang-hin vakuuttelu aarteensa turvallisuudesta tarkotti. Hän ymmärsi nyt tuon irvistyksen.
"Evans!" hän karjaisi.
Mutta Evans oli nyt äänetön ja liikkumaton, paitsi jäsenten kamalaa värveellistä nytkähtelyä. Pohjaton äänettömyys vallitsi metsässä.
Sitte Hooker alkoi raivokkaasti imeä pientä vaalean punaista pilkkua peukalossaan — imeä henkensä edestä. Pian hän tunsi omituista mojotusta käsivarsissaan ja hartioissaan, ja sormia tuntui olevan vaikea taivuttaa. Silloin hän tiesi ettei imemisestä ollut apua.