"On omituista", valitti Evans heidän astuttuaan vasta muutaman askeleen, "että käsivarsiani vielä kolottaa tuosta melomisesta."
"Hitto!" hän noitui. "Niitäpä kivistää! Minun on levähdettävä."
He laskivat takin maahan. Evansin kasvot olivat valkeat ja pieniä hikipisaroita kihoili hänen otsalleen. "Täällä metsässä on jollakin tavoin ummehtunutta."
Sitte yht'äkkiä heittyen järjettömään suuttumukseen: "Mitä hyödyttää odotella tässä kaiken päivää? Käy käsiksi, kuule! Et ole muuta tehnyt kun vetelehtinyt sen koommin kun ruumiin näimme."
Hooker katseli vakaasti toverinsa kasvoja. He ottivat taakkansa ja kulkivat ehkä sata metriä äänettöminä eteenpäin. Evans alkoi raskaasti huohottaa.
"Etkö voi puhua?" hän tiuskaisi.
"Mikä sinua vaivaa?" kysyi Hooker.
Evans kompastui ja sinkautti sitte äkkiä kiroten takin käsistään. Hän seisoi tovin Hookeria tuijotellen ja tarttui voihkaten kurkkuunsa.
"Älä tule lähelle", hän sanoi ja meni nojautumaan puuta vasten. Sitten lujemmasti: "Olen tuotapikaa parempivointinen."
Pian hänen kätensä irtausivat rungosta ja hän luisti hitaasti alas sitä myöten kunnes kyyristeli kasaksi luhistuneena sen juurella. Hänen kätensä kouristuivat nyrkkiin. Kasvot olivat kivusta vääntyneet. Hooker lähestyi häntä.