"Hyväksykää, jollette ole hullu. Jollette hyväksy, hän leikkaa kurkut jokaiselta heistä ja pistää tyttönne emposeniin, haaremiinsa, ja te itse joudutte vangiksi kuten minä."
Nämä olivat sanoja, joita en voinut väärin ymmärtää enkä hyljätä, joten sydämessäni olevasta epätoivosta huolimatta sanoin kylmästi:
"Olkoon niin, oi kuningas. Hyväksyn vetosi. Jos minä surmaan kolme viidestä korppikotkasta, kun ne leijailevat kummun yläpuolella, minulla on lupauksesi, että kaikki ne, jotka ovat matkassani, saavat häiritsemättä mennä täältä."
"Kyllä, kyllä, Macumazahn. Mutta jos et onnistu surmaamaan niitä, muista, että seuraavat korppikotkat ovat ne, jotka tulevat syömään heidän lihaansa, sillä silloin tiedän, ettet ole mikään taikuri, vaan tavallinen valehtelija. Ja nyt matkoihisi, Tho-maas! En tahdo sinun vakoilevan itseäni. Ja sinä, Macumazahn, tule tännemmäksi. Vaikka puhutkin kieltäni niin huonosti, tahdon puhua kanssasi buureista."
Sitten Halstead meni olkapäitään kohauttaen ja mutisten ohitseni mennessään:
"Toivon tosiaankin, että voit ampua."
Kun hän oli poistunut, istuin kokonaisen tunnin yksin Dingaanin kanssa, hänen toimittaessaan ristikuulustelua kanssani hollantilaisista, heidän liikehtimisistään ja heidän tarkoituksistaan matkustaessaan hänen maansa rajoille.
Vastasin hänen kysymyksiinsä niin hyvin kuin taisin, koettaen saada heidät hyvään valoon.
Vihdoin, kun hän väsyi puhumisesta, hän taputti käsiään, jolloin joukko siroja tyttöjä ilmestyi, kaksi heistä kantaen olutmaljoja, joista hän kehoitti minua juomaan.
Vastasin, etten halunnut mitään, sillä olut saattoi käden vapisemaan ja käteni vakavuudesta riippui sinä iltana useiden henki. Hän sanoi täydellisesti ymmärtävänsä minua. Vieläpä hän määräsi minut saatettavaksi heti takaisin leiriin saadakseni levätä, ja lähetti lisäksi yhden seuralaisistaan mukaan pitämään kävellessäni kilpeä pääni yläpuolella auringolta suojelemiseksi.