Kun tämä oli tehty, mynheer Marais näytti minulle huoneen, jossa meidän oppituntimme tulisivat pidettäviksi, sitkammer'in eli istumahuoneen, joita, useimmista buuriasunnoista poiketen, tämä talo saattoi kerskata omaavansa kaksi. Muistan, että permanto oli tehty daga'sta, se on, muurahaispesästä tuodusta mullasta, johon oli sekotettu lehmänlantaa, ja siihen sitten siroteltu tuhansia persikan kiviä sen vielä pehmeänä ollessa, jotta se kestäisi jalkineen astunnan — karkea mutta kauniilta vaikuttava rakennusaine, eikä silmälle suinkaan epämiellyttävä. Muuten siinä oli kuistille aukeneva ikkuna, joka tässä kirkkaassa ilmanalassa, vaikka olikin varjossa, antoi riittävästi valoa, erittäinkin kun se aina oli avoinna. Katto oli pelkistä ruo'oista tehty. Iso kirjahylly oli nurkassa sisältäen useita ranskalaisia teoksia, useimmat monsieur Leblancin omaisuutta, ja huoneen keskellä oli jykevä, karkeatekoinen, luonnostaan keltaisesta puusta tehty pöytä, joka aikoinaan oli toimittanut teurastuspölkyn virkaa. Muistan myös erään värikuvan suuresta Napoleonista hänen komentaessaan eräässä taistelussa, josta hän suoriutui voittajana, istuen valkoisen hevosen selässä ja heiluttaen sotamarsalkan sauvaa kuolleiden ja haavoittuneiden yläpuolella. Lähellä ikkunaa riippui ruokokatosta pesä, jossa asusti pari punapyrstöistä pääskystä, kauniita lintuja, jotka, aikaansaamastaan likaisuudesta huolimatta, tuottivat Marielle ja minulle loppumatonta huvia työmme lomassa.
Kun minä tuona päivänä arasti hiivin tähän kodikkaaseen paikkaan ja, luullen olevani yksin, aloin sitä tutkia, sai minut äkkiä seisahtumaan omituinen ääni, joka näytti lähtevän kirjakaapin takaa. Ihmetellen, mikä siihen oli syynä, lähestyin varovaisesti ja huomasin punertavapukuisen olennon seisovan nurkassa kuin pahantapaisen lapsen, nojaten päätään seinää vasten ja hiljaa nyyhkyttäen.
"Marie Marais, miksi sinä itket?" minä kysyin.
Hän kääntyi, työnsi sivuun pitkät, mustat kiharansa, jotka riippuivat hänen kasvoillaan, ja vastasi:
"Allan Quatermain, minä itken sen häväistyksen tähden, joka on tapahtunut sinulle ja meidän talollemme tuon juopuneen ranskalaisen puolelta."
"Mitä siitä?" kysyin. "Hän vain nimitti minua porsaaksi, mutta luulen osoittaneeni hänelle, että porsaallakin on kulmahampaat."
"Kyllä", hän vastasi, "mutta hän ei tarkoittanut sinua, vaan kaikkia englantilaisia, joita hän vihaa; ja pahinta on, että isänikin on samaa mieltä. Hänkin vihaa englantilaisia. Voi, olenpa varma, että murhetta seuraa hänen vihastaan, murhetta ja kuolemaa monille."
"No, jos niin on, emme mitään sille asialle voi, vai mitenkä?" minä vastasin varhaisen nuoruuden iloisuudella.
"Mikä sinut tekee niin varmaksi?" hän sanoi juhlallisesti. "Huh! tuossa tulee monsieur Leblanc."
II Luku.