Vanha Allan Quatermain raukka! On kuin hän olisi äkkiä ilmestynyt kuolleista! Niin ainakin ajattelin, kun tutkiskelin näitä kertomuksia siltä hänen elämänsä kaudelta, josta en muista hänen minulle puhuneen.
Ja nyt vastuuni tässä asiassa on päättynyt ja sinun alkaa.
Menettele niinkuin haluat käsikirjoitusten kanssa.
George Curtis.'
Kuten saattaa kuvitella, olin minä, julkaisija, jotenkin hämmästynyt saadessani tämän kirjeen ja mukana seuraavan nipun tiheään kirjoitettuja käsikirjoituksia. Minustakin tuntui siltä kuin vanha ystäväni olisi noussut haudastaan ja vielä kerran seisonut edessäni, kertoen jotain tarinaa myrskyisestä ja traagillisesta menneisyydestään rauhallisella, hillityllä äänellään, jota en koskaan ole voinut unohtaa.
Ensimmäinen lukemani käsikirjoitus oli "Marie" nimellä varustettu. Se kertoo mr Quatermain'in ihmeellisistä kokemuksista, kun hän hyvin nuorena miehenä seurasi onnetonta Pieter Retiefia ja buurien lähetystöä zuluvaltiaan, Dingaanin, luo. Tämä päättyi siten, että heidät murhattiin ja ainoastaan Quatermain itse ja hänen hottentottipalvelijansa Hans pääsivät hengissä teurastuksesta. Myöskin siinä kerrotaan toisesta, häntä itseään läheisemmin koskevasta asiasta, nimittäin hänen rakastumisestaan ja avioliitostaan ensimmäisen vaimonsa, Marie Marais'n, kanssa.
Tästä Mariesta en koskaan kuullut hänen puhuvan, yhtä kertaa lukuunottamatta. Muistan erään tilaisuuden — se oli paikallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen hyväksi pidetyssä puistojuhlassa —, jolloin seisoin Quatermain'in vieressä, kun joku esitti hänelle nuoren tytön, joka seisoi jonkun matkan päässä ja joka oli herättänyt huomiota laulamalla erittäin kauniisti juhlassa. Hänen sukunimensä olen unohtanut, mutta hänen etunimensä oli Marie. Quatermain joutui hämilleen sen kuullessaan ja kysyi, oliko hän ranskalainen. Nuori nainen vastasi kieltäen; hän oli vain ranskalaista syntyperää isoäitinsä kautta, joka myöskin oli Marie.
"Niinkö?" hän sanoi. "Tunsin kerran jotenkin teidän näköisenne tytön, joka myöskin oli ranskalaista syntyperää ja jonka nimi oli Marie. Olkoon elämänne onnellisempi kuin hänen, vaikka ette koskaan voikaan olla häntä parempi tai jalompi." Hän kumarsi yksinkertaisella, kohteliaalla tavallaan, ja kääntyi poispäin. Myöhemmin, ollessamme kahdenkesken, kysyin häneltä, kuka oli tämä Marie, josta hän oli puhunut nuorelle naiselle. Hän oli hetkisen vaiti ja vastasi sitten:
"Hän oli ensimmäinen vaimoni, mutta pyydän sinua olemaan puhumatta hänestä minulle tai jollekulle muulle, sillä minä en jaksa kuulla hänen nimeään. Kenties jonain päivänä saat tietää kaiken hänestä." Sitten hän, surukseni ja hämmästyksekseni, purskahti ikäänkuin nyyhkytykseen ja poistui nopeasti huoneesta.
Luettuani kertomuksen tästä Mariesta voin hyvin ymmärtää, miksi hän oli niin liikutettu. Painan sen aivan sellaisena kuin se hänen kädestään on lähtenyt.
Yksi niistä käsikirjoituksista, nimeltä "Myrskyn lapsi" kertoo liikuttavan tarinan kauniista ja — täytynee minun lisätä — turmeltuneesta zulutytöstä, Mameena'sta, joka eläissään teki paljon pahaa ja poistui katumattomana maailmasta.