Jabez katseli vältellen ympärilleen ja sanoi:
"Veljen tyttäreni, tietysti sinun on toteltava Israelin vanhimpien määräyksiä, jotka he ovat saaneet taivaasta, niinkuin tottelit heitä varustaessasi itseäsi mahtavaa Amonia vastaan."
"Eilen annoitte minulle erilaisen neuvon, setäni. Silloin sanoitte, että minun oli parempi pysyä siellä, missä olin."
Lähetti kääntyi ja tuijotti Jabeziin.
"On suuri ero eilisen ja tämän päivän välillä", kiiruhti Jabez puhumaan. "Eilen sinua suojeli sellainen, josta pian piti tulla farao, ja joka olisi kyennyt auttamaan kansaasi. Tänään tuo mahtavuus on häneltä ryöstetty ja hänen tahdollaan ei ole enään mitään arvoa Egyptissä. Kuollutta leijonaa ei tarvitse pelätä, Merapi."
Seti hymyili tuolle herjaukselle, mutta Merapin kasvot, niinkuin minunkin, tulivat punaisiksi vihasta.
"Nukkuvia leijonia on ennenkin pidetty kuolleina, setä, ja ne, jotka häpäisivät niitä, ovat saaneet sen kalliisti maksaa. Prinssi Seti, ettekö sano sanaakaan auttaaksenne minua tästä pulasta?"
"Mikä siinä on vaikeata, jalosukuinen neiti? Jos haluatte mennä kansanne luo ja — Labanin, joka nähtävästi on parantunut haavoistaan, ei meidän välillämme ole mitään, paitsi kiitollisuuteni teitä kohtaan, joka oikeuttaisi minua sanomaan, ettette saa mennä. Jos sitävastoin haluatte jäädä, silloin kenties en vielä ole niin voimaton suojelemaan ja puolustamaan kuin tämä arvoisa Jabez luulee. Minähän olen vielä Egyptin ylhäisin aatelismies ja sellainen, jota rakastetaan. Siksi, jos te haluatte jäädä, voitte minun mielestäni kenenkään häiritsemättä tehdä sen. Ystävä, jonka katon alla teitä miellyttää oleskella, ei ainakaan häiritse."
"Tuo on ystävällistä puhetta", kuiskasi Merapi. "Harvat puhuisivat sellaisia sanoja naiselle, jolta vähän pyydetään, ja jolla on vähän annettavaa."
"Asia päätökseen", murisi lähettiläs. "Totteletko vai kapinoitko vastaan? Vastaa!"