"Sanon taaskin teille, Kii, etten puno mitään taikatemppuja, minä, joka omalla lapsellani olen saanut maksaa ne."
"Mutta niissä oli taikuutta, rouva, ja kuten vanhastaan tiedetään, voima on täydellistä ainoastaan silloin, kun täytyy uhrata jotakin", sanoi Kii synkästi.
"Lakatkaa jo puhumasta noitatempuista, tietäjä", huudahti prinssi, "tai jos teidän täytyy niistä puhua, puhukaa omistanne, joita on paljon. Jabezhan se suojeli meitä täällä noita vaivoja vastaan ja Amonin patsaan murskasi joku jumala."
"Anteeksi, prinssi", sanoi Kii kumartaen, "se ei ollut tämä rouva, vaan hänen setänsä, joka rakensi aidan talonne ympäri suojatakseen teitä vaivoilta, jotka Egyptiä kohtasivat, ja se ei ollut tämän rouvan, vaan jonkun jumalan työtä hänen avullaan, joka löi Amonin Taniksessa. Prinssi sanoi sen. Kuitenkin tämä rouva on nähnyt kummallisen unen, jonka Bakenkhonsu on selittänyt, vaikka minä en osannut, ja minun mielestäni pitäisi faraon ja hänen päällikkönsä saada kuulla tämä uni, jotta he itse voisivat muodostaa siitä oman mielipiteensä."
"Miksi ette sitten kerro sitä heille, Kii?"
"Farao on katsonut parhaaksi, prinssi, erottaa minut palveluksestaan ja antaa virkani toiselle. Jos menen faraon näkyviin, tappaa hän minut."
Sen kuullessani minä, Ana, toivoin, että Kii menisi faraon eteen, vaikka en uskonut, että hän tai kukaan muukaan voisi tappaa Kiitä, jolla oli suojeluskaluja kuolemaa vastaan. Sillä minä pelkäsin Kiitä ja tunsin, että hän jälleen mietti jotakin ilkeätä Merapia kohtaan, jonka tiesin olevan viattoman.
Prinssi kulki edestakaisin huoneessa, kuten hänen tapansa oli ollessaan ajatuksiin vaipuneena. Äkkiä hän pysähtyi eteeni ja sanoi:
"Ana ystävä, olkaa hyvä ja käskekää, että sotavaununi satamiehisen suojajoukon kanssa laitetaan kuntoon. Lähdemme päivän koittaessa, te ja minä, etsimään faraon armeijaa ja pyytämään puheille pääsöä."
"Herrani", sanoi Merapi rakastettavalla tavallaan, "pyydän, älä poistu luotani."