"Valtiaani", hän sanoi hämillään ja silmät nöyrästi maahan luotuina, "unohda se vain. Sinähän pelastit minun henkeni, olen siis vaan maksanut velkani."
Niin, sellaista on naisväki! Siinä hän nyt seisoi juttelemassa Godille, ja Curtis ja minä olimme vain pelkkää ilmaa. Ikäänkuin emme mekin olisi olleet mukana pelastamassa häntä Twalan kynsistä! Vaimovainajani oli juuri samanlainen… Muuten tuottivat God ja Fulata minulle hiukan päänvaivaa. Tiesin, että merimiehillä oli erityinen taipumus rakastumiseen ja Godilla vielä enemmän kuin muilla.
Kahta seikkaa maan päällä on minun tietääkseni mahdoton ehkäistä: ei voi estää zululaista tappelemasta eikä merimiestä rakastumasta joka kerran, kun hameväkeä on lähiseutuvilla.
Muutamia päiviä sen jälkeen kuin God oli parantunut, kokoontui lähettiläitä eri haaroilta kukualaisten maasta pääkaupunkiin kunnioittamaan Ignosia kuninkaana. Samalla vietettiin komea juhla. Ensin pidettiin suuri yleinen sotaväen tarkastus. Tällöin saimme taas nähdä jäännökset "valkoisten" uljaasta joukosta; joka miehen täytyi astua esiin kuninkaan eteen, joka koko sotajoukon edessä kiitti heitä heidän uljuudestaan ja korotti heidät kaikki uuden "valkoisen" osaston päälliköiksi, joka nyt perustettiin; sen lisäksi he saivat karjaa ja majoja ja maata palkaksi urhoollisuudestaan.
Mitä meihin — Curtisiin ja Godiin ja minuun tulee, oli kuningas antanut julistaa kansalle, että meitä kaikkialla oli kohdeltava ja vastaanotettava hänen vertaisinaan, niin kauan kuin suvaitsimme oleskella kukualaisten keskuudessa. Sen lisäksi annettiin meille kunnianimi: "elämän ja kuoleman valtiaat."
Sen lisäksi toisti Ignosi juhlassa kansallensa Curtisille antamansa lupauksen; hän vannoi juhlallisesti, ettei täst'edes ketään surmattaisi ilman lain tuomiota, ja että noidan-ajot lopetettaisiin.
Juhlallisuuksien päätyttyä käännyin minä Ignosin puoleen lausuen, että pian halusimme lähteä kuningas Salomonin kaivoksiin. Muistutimme häntä hänen lupauksistansa ja kysyimme, oliko hän saanut tietää mitään kaivoksista.
Kuningas antoi meille seuraavan vastauksen.
"Olen saanut tietää, että kaivoksien luona istuu kolme olentoa, joille on annettu nimi 'mykät'; niille aikoi Twala uhrata Fulatan. Syvällä vuoren sisällä on rotko, johon kukualaisten kuninkaat saatetaan lepoon; siellä näette Twalan ruumiin muinaisaikojen kuninkaitten rinnalla. Sitten on siellä kaivos, äärettömän syvä, jonka valkoiset miehet kaivoivat; ehkä he kuten tekin hakivat välkkyviä kiviä… Ja siellä kuoleman asunnossa on huone, salainen kammio, josta ei kukaan muu tiedä kuin Gagul ja Twala. Tarina kertoo, että kerran monta vuotta sitten valkoinen mies tuli vuorten yli tänne, eräs nainen johdatti hänet salaiseen kammioon, ja siellä hänen silmänsä näkivät kalliita aarteita, joiden vertaista ei kukaan ihminen ole nähnyt. Mutta hän ei niitä saanut — nainen petti hänet, ja kuningas ajoi hänet maasta pois vuorille. Sittemmin ei kukaan ole astunut jalkaansa salaiseen kammioon."
"Tarina puhuu totta, Ignosi", sanoin minä. "Vuorenluolassa Sheban povella näimme, kuten muistat, valkoisen miehen."