Curtis, God ja minä istuimme ruorirattaan luona. Kului hetkinen, ennenkuin kukaan sanoi mitään. Mutta sitten kysyi Curtis:
"No, herra Allan, oletteko miettinyt asiaa?"
Ja God lausui siihen: "Niin, ettekö pian ole päättänyt? Te lähdette mukaan, eikö totta?" kysyi hän innokkaasti. "Aina kuningas Salomon kaivoksille — —!"
Minä nousin seisomaan ja koputin miettiväisenä ja levollisena tuhan piipustani, ennenkuin vastasin — sitenhän sain ainakin pari silmänräpäystä enemmän ajatusaikaa. Kaksi sekuntia vain, ja hehkuva tupakantuhka sammui veteen. Samassa tuokiossa olin valinnut. Niin voi käydä. Päiväkausia olin ollut kahden vaiheilla ja nyt — muutamassa lyhyessä silmänräpäyksessä — päätin myöntyä Henry Curtisin ehdotukseen.
"Hyvät herrat!" sanoin istuutuen heidän viereensä, "minä yhdyn seuraanne! Nimittäin, jos — — niin, minä näet asetan muutamia ehtoja. Nyt saatte kuulla:
"Ensiksikin tulee teidän suorittaa kaikki matkakustannukset, ja kaikki norsunluu ja muut aarteet, mitä matkalla keräämme, on jaettava tasan kapteeni Godin ja minun välilläni.
"Toiseksi vaadin matkaa varten 500 puntaa sterlinkiä [punta sterlinkiä on noin 25 Suomen markkaa] etukäteen. Minä taas puolestani sitoudun seuraamaan teitä uskollisesti, kunnes tarkoitusperämme on saavutettu tai joku onnettomuus katkaisee matkamme.
"Kolmanneksi täytyy teidän, ennenkuin lähdemme matkalle, sitoutua siinä tapauksessa että minä kuolen tai joudun tapaturman uhriksi, viiden vuoden aikana maksamaan pojalleni Harrylle 200 puntaa vuoteen. Hän lukee lääkäriksi Lontoossa, ja noiden viiden vuoden kuluttua voi hän kyllä itse ansaita leipänsä.
"Kas, siinä ovat vaatimukseni. Kenties ne teistä tuntuvat liian suurilta…?"
"Ei, ei suinkaan;" virkkoi Curtis. "Minä suostun ilolla ehtoihinne.
Minä tahdon tehdä matkani ja minunhan täytyy saada teidät mukaan.
Ei sitä niin vaan jokapäivä tapaa miestä, jolla olisi sellainen kyky
ja sellaiset tiedot kuin teillä on."