Infadus pudisti päätään ja mutisi epäilevän näköisenä että "se oli kaunista satua…", mutta Umbopa jatkoi:
"Monta, monta vuotta hän eli valkoisten joukossa. Milloin hän oli palvelija, milloin soturi, mutta syvälle sydämeensä hän oli kätkenyt kaikki, mitä hänen äitinsä oli kertonut hänelle isänmaastaan, ja yöt päivät oli hänellä vain yksi ajatus: kuinka hän löytäisi tien takaisin vuorten yli kotiin kansansa luo ja isänsä huoneeseen. Hän odotti uskollisesti monta vuotta ja viimein tuli oikea hetki, niinkuin se aina tulee sille, joka hartaasti sitä odottaa. Hän tapasi kolme valkoista miestä, jotka aikoivat matkata tähän tuntemattomaan maahan etsimään erästä, joka oli kadonnut. Hän liittyi heihin, vaelsi heidän kanssaan paahtavan erämaan halki, kiipesi lumipeittoisten vuorten yli ja tuli kukualaisten maahan ja valtakuntaan. Ja täällä, Infadus, täällä hän tapasi sinut!"
"Varmaankin on mielesi sairas ja ajatuksesi sokaistut, koska noin puhut", virkkoi vanha päällikkö.
"Niinkö arvelet? Ei Infadus! Katso ja ihmettele, mitä näytän sinulle, oo isäni veli! Minä olen Ignosi, kukualaisten oikea kuningas!"
Nopeasti tempasi hän vyönsä pois ja seisoi alastonna edessämme.
"Katso!" sanoi hän ja viittasi käärmeen kuvaan, joka oli sinisellä värillä tatueerattu hänen vyötäisiinsä. "Tunnetko merkin?"
Infadus tuijotti siihen hetken aikaa kiinteästi, silmät jäykkinä hämmästyksestä. Sitten hän heittäysi Umbopan tai oikeammin Ignosin eteen polvilleen ja huusi: "Kuhm! Kuhm! Sinä olet veljeni poika! Sinä olet kuninkaamme!"
"Enkö sitä sanonut, isäni veli. Nouse ylös, minä en vielä ole kuninkaasi, mutta minä voin siksi tulla, jos sinä ja nämä urheat valkoiset miehet tahdotte minua auttaa. Mutta Gagul noita oli oikeassa, ensin täytyy paljon verta vuotaa. Ja hän on saava rangaistuksensa, sillä hän tappoi isäni sanoillaan ja ajoi äitini pois… Valitse nyt, Infadus! Tahdotko laskea kätesi minun käsieni väliin ja tulla minun miehekseni? Tahdotko seurata minua vaaroihin ja auttaa minua kukistamaan tuon hirviön, Twalan? Vai etkö tahdo? Valitse nyt!"
Vanhus nosti käden otsalleen ja istui kauan hiljaa ja miettiväisenä. Viimein hän nousi ylös, astui nuoren kuninkaanpojan luo, laskeutui polvilleen hänen eteensä ja tarttui hänen käteensä.
"Ignosi", sanoi hän juhlallisesti, "Ignosi, sinä, joka olet syntynyt hallitsemaan kukualaisten maata ja valtakuntaa! Katso, minä lasken käteni sinun käsiesi väliin ja olen sinun miehesi kuoleman hetkeen asti. Kun olit pieni lapsi, kannoin sinua usein käsivarrellani; sama käsivarsi, joka kantoi sinua, taistelee nyt sinun puolestasi — sinun ja vapauden puolesta."