"Sen teen", lupasi Ignosi. "Kuule, Infadus, vyötäisilläni olevan pyhän käärmeenmerkin nimessä, sano minulle totuus: Onko kukaan valkoinen mies ennen näitä astunut jalkaansa tähän maahan?"
"Ei kukaan, Ignosi."
"Oletko varma siitä, että sinä olisit saanut sen tietää, jos täällä olisi ollut joku?"
"Olisin aivan varmaan tiennyt sen."
"Sinä kuulet, Inkubu", sanoi kuninkaanpoika. "Veljesi ei ole ollut täällä."
Curtis huokasi. "Niin — niin", sanoi hän, "poika raukka ei siis ole päässyt perille. Veli parka! Kaikki vaivamme on siis ollut turha… Mutta tapahtukoon Jumalan tahto."
"Nyt asiaan", aloin minä päästäksemme näistä surullisista ajatuksista. "On kyllä hyvä olla kuningas jumalallisen lain nojalla, Ignosi, mutta miten aiot päästä todelliseksi kuninkaaksi."
"En tiedä. Infadus, voitko sinä keksiä mitään neuvoa?"
"Ignosi, Ukkosen poika!" sanoi vanhus, "tänä yönä tanssitaan suuri tanssi, ja toimitetaan noita-ajo. Moni heittää tänä yönä henkensä, ja monen sydämessä vallitsee suru ja viha kuningas Twalaa kohtaan. Kun tanssi on päättynyt, puhuttelen minä muutamia mahtavimpia päälliköitä, ja jos saan heidät puolellemme, puhuvat he puolestaan joukoillensa. Minä puhun heille varovasti ja valitsen sanani hyvästi. Ensin todistan heille, että sinä yksin olet kukualaisten oikea kuningas. Ja luulenpa silloin, että kun aurinko taas nousee taivaalle tuoden uuden päivän maalle, niin kaksikymmentätuhatta välkkyvää keihästä tottelee Ignosin käskyjä!… Mutta nyt minun täytyy mennä… Minun täytyy saattaa kaikki järjestykseen, käyttää korviani ja kuunnella kansan ääntä ja arvata sen salatut ajatukset… Kun kuolintanssi on lopussa, kohtaan sinut täällä, jos vielä elän, ja jos me kaikki elämme, ja silloin puhumme enemmän. Luulen, että syttyy sota."
Samassa keskeytettiin neuvottelumme. Majan ulkopuolelta ilmoitettiin kuuluvalla äänellä, että kuninkaan lähettiläät seisoivat ulkona ja pyysivät päästä sisään. Me annoimme heidän astua majaan, ja silmänräpäyksen kuluttua seisoi kolme kuninkaan ylhäisintä päällikköä edessämme ja ojensivat meille — Curtisille, Godille ja minulle — kullekin välkkyvän rautapaidan ja suunnattoman suuren, leveän sotakirveen.