"Lahjoja kuninkaalta valkoisille tähtimiehille!" huudahti yksi heistä juhlallisella äänellä. Me käskimme heidän kiittää kuningasta, he kumarsivat kunnioittaen maahan ja läksivät majasta.
Heti, kun he olivat ulkopuolella, aloimme me uteliaina tarkastaa taidokkaasti valmistettuja rautapaitoja. Ei kukaan meistä ollut koskaan nähnyt moista taitavaa asesepäntyötä. Ja ihmeellisintä oli, että ne olivat niin tavattoman pienet, että kun rutistimme sen kokoon saattoi koko rautapaita mahtua käsiimme.
"Valmistetaanko tässä maassa näitä tällaisia?" kysyin Infadukselta.
"Ne ovat hyvää tekoa."
"Ei, valtiaani, ne ovat kulkeneet meille perintönä, esi-isiltämme. Me emme tiedä, kuka ne on tehnyt, ja vain muutamia niistä on enää jälellä. Ei kukaan muu kuin ne, joiden suonissa virtaa kuninkaallista verta, saa niitä käyttää. Ne ovat lumottuja mekkoja, joiden läpi ei mikään keihäs voi tunkeutua. Se, jolla on tällainen rautapaita yllään, on haavoittumaton taistelussa. Kuningas lienee teille varsin suosiollinen tai sitten hän pelkää teitä kovasti, koska hän on lähettänyt ne teille. Pukeutukaa niihin vielä tänä yönä."
Näin sanoen lähti Infadus pois.
Loppu-osan päivää pysyimme rauhassa majassamme neuvotellen asemastamme, joka oli varsin jännittävä. Viimein joutui ilta, kaikkialla kaupungissa sytytettiin nuotio nuotion viereen ja kautta pimeyden kuulimme jalkojen töminää ja satojen keihästen kalsketta, sotajoukon osastot marssivat näet toinen toisensa jälkeen majamme ohi ollakseen määrätyillä paikoillaan, kun suuri tanssi kuninkaan majan edustalla alkoi.
Kymmenen ajoissa nousi kuu. Me seisoimme juuri katselemassa, kuinka kauniisti sen kirkkaat säteet valaisivat suurta kaupunkia, kun Infadus täydessä sota-asussa saapui majallemme noutamaan meitä tanssijuhlaan. Häntä seurasi kaksikymmentä pulskaa soturia, jotka kuningas oli komentanut meille henkivartioiksi.
Olimme seuranneet vanhuksen neuvoa ja pukeutuneet rautapaitoihimme; me pidimme ne tavallisten vaatteidemme alla ja ne olivat suureksi kummaksemme sekä kevyet että mukavat. Ne olivat nähtävästi valmistetut miehille, joilla oli paljoa rotevammat jäsenet kuin nykyajan ihmisillä, ja sen vuoksi ne riippuivatkin vähän höllällänsä Godin ja minun päälläni. Curtisin rautapaita sitävastoin oli ruumiinmukainen kuin olisi se ollut valettu.
Lopuksi pistimme revolverit vyöhön ja otimme käteemme suuret sotakirveet, jotka kuningas oli meille lahjoittanut, ja niin läksimme kukualaisten juhlaan.