Kuolintanssi.
Saavuttuamme samaan suureen kraaliin, jossa ensikerran olimme puhutelleet kuningas Twalaa huomasimme, että aitaus oli täynnä sotureita; yli kaksikymmentätuhatta miestä seisoi siellä järjestettyinä pieniin osastoihin, joka osaston väliin oli jätetty kapea käytävä, jotta "noitain etsijät" voisivat paremmin päästä kulkemaan.
Mahdotonta on kuvailla mahtavampaa näkyä, kuin minkä tämä suuri, hyvin järjestetty sotajoukko tarjosi. Liikkumatta ja mykkinä kuin kuvapatsaat seisoivat voimakkaat miehet riveissään, ja kirkas kuu valoi hohdettaan välkkyville keihäille, liehuville sulkatöyhdöille ja kirjaville kilville. Minne tahansa silmämme käänsimme, kohtasi katseemme rivin toisensa jälkeen reippaita, pelottavia miehiä, jotka seisoivat lujina kuin muuri, ja heidän päänsä päällä kiiltävän keihäsmetsän.
"Varmaan on koko teidän sotavoimanne tässä koolla?" kysyin Infadus vanhukselta.
"Ei, Makumazahn, vain kolmas osa siitä. Yksi kolmasosa on joka vuosi läsnä tässä tanssissa, toinen kolmasosa muodostaa piirin kuninkaan majan ulkopuolella ylläpitääkseen järjestystä, jos aituuksen sisällä olevat soturit asettuisivat vastarintaan, kun surmatyö alkaa, kymmenentuhatta vartioi kaupungin ulkopuolella, ja loput ovat kraaleissaan maanrajoja vartioimassa. Tästä näet, että olemme suuri kansa," selitti Infadus.
"Kuinka he ovat hiljaa", sanoi God. Ja siinä hän oli oikeassa. Minusta oli kerrassaan käsittämätöntä, että sellainen suuri ihmisjoukko ylipäänsä voi olla niin hiljaa, kuin kukualaiset sotilaat sinä iltana olivat. Haudan äänettömyys vallitsi tuhansiin nousevassa ihmisjoukossa.
"Mitä Bougwan sanoo?" kysyi Infadus. "Ettäkö he ovat niin hiljaa? Ne, joiden yllä kuoleman varjo liikkuu, ovat hiljaa", vastasi ukko synkästi.
"Tuleeko moni surmatuksi?"
"Moni, kovin moni."
"Näyttää siltä", sanoin minä toisille, "kuin saisimme nähdä jonkinlaisen miekkailutaistelun, paljoa julmemman ja verisemmän kuin ne, mitä vanhat roomalaiset toimeenpanivat."