Curtisia värisytti ja God sanoi toivovansa, että meidän ei tarvitsisi olla läsnä verileikissä.
"Sano minulle", kysyin Infadukselta, "onko meidän henkemme vaarassa?"
"En tiedä, valtiaani, toivon, ettei niin ole, mutta olkaa vaan rohkeat ja kylmäveriset kuninkaan edessä, vaikka kuinkakin uhkaavalta näyttäisi. Jos hengissä pääsette tämän yön verileikistä, olemme hyvällä tolalla", arveli hän. "Soturit vihaavat kuningas Twalaa ja odottavat vaan viittausta hyökätäkseen hänen kimppuunsa."
Kaikesta tästä puhellen astuimme hitaasti pihan yli. Sen keskelle oli asetettu joukko jakkaroita. Lähestyessämme niitä, näimme, että vastakkaiselta puolelta, kuninkaan majasta, läheni toinen pieni joukko.
"Siinä tulevat kuningas Twala itse, hänen poikansa Skragga ja vanha ilkeä Gagul, ja heidän jälessään kulkevat ne, jotka surmaavat." Näin sanoen viittasi Infadus kymmenkuntaan jättiläiskokoiseen mieheen, jotka olivat varustetut keihäillä ja nuijilla.
Kuningas asettui istumaan keskimmäiselle jakkaralle, Gagul kyyristyi hänen jalkoihinsa, ja toiset asettuivat taakse.
"Terve teille, valkoiset miehet!" huudahti Twala. "Istukaa, elkää tuhlatko kallista aikaa. Yö on lyhyt, ja työ, joka on suoritettava, on suuri. Te olette saapuneet maahamme onnellisella hetkellä, jolloin saatte nähdä suurenmoisen näytelmän. Katsokaa ympärillenne", — Twala loi ilkeän silmänsä osastosta toiseen — "ja sanokaa minulle, ovatko silmänne tähdissä kohdanneet tämän vertaista näkyä? Katsokaa kuinka he vapisevat ja kauhistuvat, kaikki ne, joiden sydämet ovat pahat — kaikki ne, jotka pelkäävät taivaan tuomiota."
"Alkakaa! Alkakaa!" kirkui Gagul kimeällä äänellään, "hyenat ovat nälissään. Alkakaa! Alkakaa!"
Silmänräpäyksen kesti vielä kammottavaa hiljaisuutta, mutta nyt heilutti kuningas peitseään, ja samassa tuokiossa polkaisi kaksikymmentätuhatta jalkaa tannerta sellaisella töminällä, että koko maa ylt'ympärillä tärisi. Kolme kertaa tämä uudistui, sitten seurasi taas syvä hiljaisuus, kunnes kumea ääni kaukaa sotajoukon äärimmäisestä päästä, viritti hitaan, surumielisen laulun, jonka loppusävel aina uudistui:
"Mikä kohtalo odottaa jokaista vaimosta syntynyttä?"