Me teemme merkkejä ja ihmeitä.
Yölliset veritapahtumat olivat niin kammottavasti vaikuttaneet mieliimme, että pian kadotimme halun pitempiin keskusteluihin. Vähitellen vaikenimme tykkönään, istuimme vain hiljaa ja poltimme. Näin kului yli kaksi tuntia. Viimein, juuri kuin aioimme lähteä nukkumaan — idässä häämötti näet kapea valojuova — kuulimme askelten ääntä ovemme ulkopuolelta. Vartia huusi: "Ken siellä", ja sai vastauksen kysymykseensä, silmänräpäyksen kuluttua astui Infadus meidän luoksemme kuuden päällikön seuraamana.
"Valtiaani", sanoi hän, "olen tullut, kuten teille lupasin. Te valkoiset miehet ja sinä Ignosi, kukualaisten oikea kuningas! Nämä miehet olen tuonut mukanani. He ovat kaikki maan mahtimiehiä, ja jokainen heistä johtaa kolmentuhannen miehen suuruista joukkoa, joka tottelee heidän pienintäkin viittaustaan ja seuraa ainoastaan heidän ja kuninkaan käskyjä. Olen kertonut näille päälliköille, mitä omin silmin olen nähnyt ja omin korvin kuullut. Salli heidänkin nyt, Ignosi, nähdä pyhä käärme, joka kiertää vyötäisiäsi, anna heidänkin kuulla elämänvaiheesi, sinä veljeni poika, jotta he voisivat sanoa meille, tahtovatko he auttaa sinua taistelussa kuningas Twalaa vastaan."
Sanaakaan sanomatta Ignosi irroitti vyönsä ja näytti vieraille käärmeen kuvan. Päälliköt astuivat toinen toisensa jälkeen hänen luokseen ja tutkivat lampun himmeässä valossa käärmettä; he eivät sanoneet sanaakaan.
Kun he kaikki olivat nähneet, mitä näkemistä oli, kiinnitti Ignosi taas vyön vyötäisilleen ja alkoi kertoa tarinaansa — saman, jonka me jo aamulla olimme kuulleet.
"Siinä kuulette", virkkoi Infadus, heti kun nuori kuninkaanpoika oli lopettanut kertomuksensa. "Mitä nyt sanotte, päälliköt? Tahdotteko tukea tätä miestä ja taistella hänen puolestaan, kunnes hän voittaa isänsä valtakunnan? Vai tahdotteko olla Twalan miehiä? Maa huutaa kovalla äänellä Twalaa vastaan, ja kansan veri virtaa kuin purot keväällä. Muistakaa mitä tapahtui tänä yönä. Olin päättänyt puhutella vielä kahta päällikköä, mutta missä ovat he nyt? Hyenat ulvovat heidän ruumiittensa ääressä. Pian olette te niinkuin he, ellette asetu vastarintaan. Valitkaa, veljeni, valitkaa! —"
Vanhin kuudesta päälliköstä, lyhyt, tanakka valkotukkainen sotilas, ryhtyi puheeseen ja virkkoi omasta ja toveriensa puolesta:
"Sinä puhut totta, Infadus! Maa valittaa. Oma veljeni oli niiden joukossa, jotka tänä iltana kaatuivat. Mutta ehdotuksesi on vaarallinen, ja uskomattomalta tuntuvat seikat, joita korvamme ovat kuulleet. Sinä tahdot, että meidän pitää heiluttaa keihästämme tuon nuoren miehen puolesta. Mutta kuka takaa meille, ettei hän ole petturi? Ja vaikka liittyisimmekin häneen ja taistelisimme hänen puolestaan, ei asia sillä ole päätetty. Moni on seuraava Twalaa, sillä ihmiset palvelevat mieluummin sitä aurinkoa, joka kirkkaana loistaa taivaalla kuin sitä, joka ei vielä ole taivaalle kohonnut. Paljon verta täytyy vuotaa ennenkuin voitto on saavutettu — — jos se saavutetaan. Mutta", jatkoi vanha kukualainen luoden meihin silmäyksen, "näiden valkoisten tähtimiesten noitavoima on suuri, ja Ignosi on heidän siipiensä suojassa. Senvuoksi sanon minä — me sanomme kaikki; Jos sinä, Ignosi, olet oikea kuninkaamme, niin anna meille merkki, anna merkki koko kansalle, niin että me ja kaikki muut voimme nähdä kenen puolella totuus on. Silloin ovat soturit liittyvät meihin ja mahtaviin tähtimiehiin, sillä he tietävät, että valkoisten miesten noitavoima tukee heitä."
"Entä käärmeenmerkki?" sanoin minä. "Olettehan jo nähneet sen?"
"Valtiaani, se ei riitä. Käärmeen on joku voinut piirtää miehen ihoon paljoa myöhemmin kuin hän on syntynyt. Näyttäkää meille merkki. Me emme ryhdy mihinkään ilman merkkiä."