"Laskekaa noitaputkenne alas!" ärjäisi hän. "Te olette vedonneet minuun vieraanvaraisuuden nimessä. Sen vuoksi lahjoitan palvelijallenne hänen henkensä. — Mutta teitä ja teidän taikatemppujanne en pelkää", lisäsi hän pöyhistellen. "Menkää rauhassa!"
"Hyvä", vastasin minä levollisesti. "Nyt olemme kyllästyneet murhiin ja tahdomme levätä. Onko tanssi päättynyt?"
"Se on päättynyt", vastasi hän jurosti. Sitten hän heilutti peistään, ja hiljaa ja ääneti alkoi sotajoukko marssia pois kraalin portin kautta.
Mekin nousimme, kumarsimme kuninkaalle, joka tuskin oli sitä huomaavinaan, ja lähdimme takaisin majoihimme.
Ensi työksemme sytytimme lamppumme. Se oli sulatetulla virtahevosen rasvalla täytetty saviruukku, johon oli pistetty palmulehden syistä punottu sydän. Sitten istuimme ja juttelimme yön kauheista tapahtumista.
"Kuinka teistä on?" kysyi Curtis. "Minua ilettää, ilettää kauheasti."
"Niin", myönsi God, "en ole eläissäni kokenut mitään inhoittavampaa. Ja tämän yön jälkeen minä oikein kuohun halusta auttaa Umbopaa voittoon ja saada löylyttää noita roistoja. Minulla oli täysi työ pysyä hiljaa ilkitöiden aikana. Koetin sulkea silmäni, mutta ne avaantuivat tahtomattani. — — Missähän Infadus oleskelee?… Kuuleppas, Umbopa, sinä voit syystä olla kiitollinen meille, sillä olitpa totta vie jotenkin vähällä saada reiän nahkaasi, ellemme olisi olleet saapuvilla noitaputkinemme."
Minä käänsin Godin sanat Ignosille. "Niin", sanoi hän, "minä olenkin kiitollinen, Bougwan. En koskaan unohda tätä yötä enkä sitä, että te minut pelastitte. Te kaipaatte Infadusta. Hän tulee kyllä niin pian kuin voi. Meidän täytyy odottaa."
Sytytimme siis piippumme ja istuimme odottamaan.