Näiden latinalaisten nimien jälkeen seurasi kaikesta päättäen useiden vuosisatojen pituinen ajanjakso, jolloin palaselle ei oltu tehty pienintäkään merkintää. Oli mahdotonta saada selvää sen vaiheista keskiajan myrskyissä ja miten se säilyi perheen huostassa jälkeentulevaisille polville. Lukija ehkä muistaa ystäväni Vincey paran kertoneen, että hänen roomalaiset esi-isänsä lopulta asettuivat asumaan Lombardiaan, ja kun Kaarle Suuri valtasi alueen, liittyi perheen päämies häneen ja seurasi häntä Ranskaan valiten asuinpaikakseen Bretagnen, josta perhe muutti Edward Tunnustajan aikana Englantiin. Minä en voi käsittää, mistä Vincey vainaja oli saanut tämän tietää, sillä ruukunpalasen kirjoituksissa ei mainittu sanaakaan Lombardiasta eikä Kaarle Suuresta. Bretagnesta siinä kylläkin puhutaan, kuten heti saamme nähdä. Latinalaisten kirjoitusten jälkeen oli palasessa nähtävänä punainen piirto, joka on joko kuivanutta verta tahi jotakin punaista väriä. Sen alle oli piirretty kaksi ristiretkeilijän ristiä ja punaisella ja sinisellä värillä maalattu kirjaimet D. V. Merkintä on luultavasti saman Dorothea Vinceyn tekemä, joka oli kirjoittanut palasen toisella puolen olevan lauseenkin. Näistä kirjaimista vasemmalle oli merkitty nimimerkki A. V. ja vuosiluku 1800.
Seuraava merkintä oli hyvin kummallinen ja ehkä merkillisin tuon omituisen ruukunsirpaleen kaikista muistiinpanoista. Se oli kirjoitettu noiden kahden ristin yli paksuilla latinalaisilla kirjaimilla ja päivätty vuonna 1445. Ja merkillisempää oli, että löysimme sen englanninkielisen käännöksenkin, joka oli keskiajan paksuilla ja mustilla kirjaimilla kirjoitettu eräälle lippaasta löytyneelle pergamentille, joka näytti olevan vieläkin vanhempi kuin se pergamentti, jolle tuo keskiajalla tehty latinalainen käännös egyptiläisen Amenartaksen kirjoituksesta oli kirjoitettu. Siinä eräs John de Vincey niminen henkilö kertoo, että ruukunpalasta pidettiin perheessä siunausta tuottavana taikakaluna, jonka eräs munkki, täynnä pyhää kiivautta, löi kahdeksi kappaleeksi sanoen sen voimaan uskomista saatanan juonen hedelmäksi, mutta jonka hän, John de Vincey, jälleen liitti yhteen rukoillen pyhää neitsyttä antamaan hänelle anteeksi, jos teko oli väärä.
Seuraava ja viimeisen edellinen muistiinpano oli tehty Elisabeth kuningattaren aikana, vuonna 1564, ja kuului:
"Mitä ihmeellisin kertomus, jossa kuvatuita tapahtumia tutkiessaan minun isäni menetti henkensä. Etsiessään tuota kirjoituksessa mainittua paikkaa Afrikan itärannikolla hän kohtasi portugalilaisen merirosvon, Lorenzo Marquezin, ja kaatui taistelussa. — John Vincey."
Viimeinen merkintä oli kirjainten muodosta päättäen ilmeisesti tehty kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilla. Ruukunpalaselle oli virheellisesti jäljennetty pari Hamletin tunnetuimpaa säettä:
"Taivaassa ja maassa on enemmän ongelmia kuin filosofiasi on milloinkaan voinut uneksiakaan, Horatio."
Ja nyt oli meillä enää vain yksi asiakirja tutkimatta — nimittäin tuo keskiajalla kirjoitettu latinalainen käännös ruukunpalasen kreikkalaisesta kirjoituksesta. Näimme, että tuon käännöksen oli tehnyt ja allekirjoittanut vuonna 1495 eräs erittäin oppinut mies, Edmundus de Prato (Edmund Pratt), joka oli kanoonisen lakitieteen tohtori ja Oxfordin yliopiston opettaja. Hänen kasvattajansa oli ollut tuo mainio Grocyn, joka oli Englannin ensimmäinen kreikan kielen opettaja. Kun tieto, että Oxfordin yliopistossa opetettiin kreikan kieltä, levisi laajemmalle, niin tuona aikana elänyt Vincey-suvun päämies, ehkä juuri sama John de Vincey, joka vuosia ennen oli pelastanut ruukunsirpaleen häviöstä tehden siitä muistiinpanon vuonna 1445, on epäilemättä kiiruhtanut Oxfordiin kuulemaan, mahtaisiko hän saada tietää, mitä tuo hänen hallussaan oleva salaperäinen kirjoitus oikeastaan merkitsi. Eikä hän pettynytkään toiveissaan, sillä Edmundus kykeni todellakin selittämään salaisuuden. Hänen käännöksensä on todellakin parhaimpia näytteitä keskiajan oppineiden latinasta ja osoittaa kirjoittajan myös täydellisesti hallinneen antiikkisen Kreikan kaunista kieltä.
"No niin", hymähdin minä luettuani ja tarkoin tutkittuani kaikki kirjoitukset ja merkinnät, ainakin sellaiset, jotka olivat vielä niin selvät, että niitä saattoi lukea, "siinä kuulit nyt kaikki, Leo, ja voit muodostaa mielipiteesi. Omani on jo valmis."
"Mitä siis ajattelet tästä?" kysyi hän nopeaan tapaansa.
"Minä uskon tuon ruukunpalasen olevan aivan oikean ja että se on, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, perheessäsi perintönä kulkenut jo neljänneltä vuosisadalta ennen Kristuksen syntymää. Sille kirjoitetut muistiinpanot todistavat tämän olevan järkähtämättömän totuuden, jota on kyllä vaikea uskoa, mutta josta ei mihinkään päästä. Mutta siinä onkin kaikki. Minä en epäilekään, ettei sinun kanta-äitisi, tuo egyptiläinen prinsessa, olisi kirjoittanut tahi jollakin kirjoituttanut kirjoitusta, jonka näemme ruukunpalasella. Mutta siitä olen varma, että suuret kärsimykset ja hänen katkera surunsa miehen kuoleman takia olivat saattaneet hänen järkensä sekaisin. Voin melkein vannoa, ettei hän ollut täydellä järjellä kirjoittaessaan tämän."