"Ehkä heillä oli köysi turvana, armollinen neiti", säestin minäkin. "Kun minä olin nuori mies, laskeuduin minä yhtä jyrkkiin kaivoksiin vain puunrungoista tehtyjen yksinkertaisten tikapuiden avulla, joissa pykälät olivat samalla lailla ja jotka kulkivat kaivosaukon laidasta laitaan. Nyt se yritys maksaisi minulle hengen, sillä sellaiset korkeudet huimaavat minua."
"Tulkaa pois", sanoi Zibalbay; "ei kukaan meistä voi kuitenkaan hengissä mennä sinne. Muulien täytyy jäädä janoon; noin viiden tunnin matkan päässä on lammikko, mistä ne saavat juodakseen huomenna."
Sitten me läksimme tästä tuulenpuuskaisesta luolasta. Olimme iloisia päästessämme pois sieltä, sillä paikka oli saastaisen näköinen ja, viimasta huolimatta, näännyttävän kuuma.
Zibalbay astui leiripaikallemme, mutta me jäimme nyhtämään ruohoa muuleille. Pian väsyivät muut tähänkin hommaan ja joutuivat keskusteluun auringonlaskua katsellessaan, joka näillä laajoilla tasangoilla oli verrattoman ihana. Kuulin silloin Maya-neidin sanovan:
"Poimikaahan minulle tuo kukka rinnassani kannettavaksi", ja hän osoitti kivien keskellä kasvavaa lumivalkeata kaktuksen kukkaa.
Herra Strickland kapusi sitä kohti ja oli juuri poimimaisillaan kukan, kun kuulin hänen äkkiä huudahtavan ja näin hänen peräytyvän.
"Mikä nyt?" sanoin, "oletteko loukannut itsenne tai haavoittanut kätenne?" Hän ei vastannut, mutta silmänsä olivat selko seljällään kauhusta, hänen osoittaessaan jotakin harmaata, kivien välissä kiemurtelevaa. Ja minä näin silloin veritipan hänen ranteessaan. Maya näki sen niinikään.
"Käärme on purrut Teitä!" hän huusi tuskan äänellä. Ennenkuin aavistinkaan hänen aikomustaan, oli hän juossut englantilaisen luo, tarttunut molemmin käsin hänen käteensä ja painanut huulensa haavaan.
Englantilainen yritti tempoa kättänsä pois, mutta tyttö oli siihen takertunut voimalla. Pyytäen minua tuomaan palikkaa hän repäisi viitastaan palasen ja kiersi sen lujasti ranteen ympärille, pistoksen yläpuolelle. Siinä samassa olin minäkin lennättänyt palikan ja pistänyt sen palttinasilmukkaan, kiertääkseni siksi kunnes käsi painui puristuksesta siniseksi.
"Mikä käärme se oli?" kysyin.