"Viipykää, serkku. Jos pelkäätte puhua oman kansanne kuullen, sallikaa tämän vieraan" — ja hän osoitti minua, Ignatiota — "olla läsnä keskustelussamme. Hän on meidän vertamme ja ymmärtää meidän kieltämme; luotettava mies ennenkaikkea sekä Sydämen Veljiin kuuluva."
"Sydämen Veljiin kuuluva? Miten voi vieras olla Sydämen Veli?
Todistakaa se minulle, kulkuri."
Ja vieden minut sivuun, hän sanoi muutamia sanoja, jotka minä ymmärsin, antaen oikeat merkkivastaukset.
"Suostutteko?" kysyi Maya.
"Suostun, neiti, koska minun täytyy, vaikkenkaan kernaasti avaa sydäntäni muukalaisen kuullen. Menkäämme syrjään." Ja hän astui katon keskustaa kohti Mayan ja minun saattamana.
"Neiti", hän alkoi, "asiatani Teille ei ole helppo kertoa. Monta vuotta olimme kihloissa ja sekä Te että isänne myönnyitte siihen, että meidät vihittäisiin palattuanne tältä matkalta —"
"Asiain näin ollen on aivan turhaa, hyvä serkku, keskustella kihlauksestamme!" Maya keskeytti ylimielisesti.
"Ei aivan turhaa, neiti", hän vastasi. "Minun on pyydettävä Teiltä anteeksi monta asiaa, ja minä rohkenen niin tehdä. Maya, tiedätte hyvin, että olen rakastanut ja rakastan Teitä sydämestäni, ja ettei kukaan muu nainen koskaan ole ollut kallis minulle."
"Totta tosiaan", sanoi hän nauraen, "nuo ovat kummallisia sanoja Nahuan vastavihityn miehen suusta."
"Ehkä, neiti, ja kuitenkin ovat ne tosia. Olen vihitty Nahuaan, mutta en rakasta häntä, vaikka hän rakastaa minua. Teitä minä rakastan, ja kun Teidät näin eilen, sykki koko sydämeni Teille, niin että miltei vihasin tuota kalpeata morsianta rinnallani."