"Miten estätte sitten veden tulvimasta kaupunkiin?" kysyi englantilainen. "Jos kerran vesi pääsisi virtaamaan sisään, uppoisi koko paikka veteen ja jokainen sielu hukkuisi."
"Niin kyllä, ystävä, mutta vesi ei koskaan nouse yli määrätyn korkeuden ja suuri sulkuportti estää aaltoja virtaamasta kaupunkiin. Jos portti avattaisiin tulvan aikana, hukkuisimme me jok'ainoa. Mutta sitä ei noina kuukausina kertaakaan avata, sillä jos joku tahtoisi lähteä kaupungista tai tulla tänne, on hänen kiivettävä tikapuiden avulla muurin harjalle ja sieltä laskeuduttava kaivannon viereisiin maihinnousupaikkoihin. Porttia vartioidaan niinikään yötä päivää; ja vain harvat tietävät salaisuuden, miten se on avattavissa."
"Paikka näyttää kummalliselta kaupungin asemapaikaksi", vastasi englantilainen. "En luulisi voivani nukkua sikeästi noina tulvakuukausina, tietäissäni henkeni olevan vain yksinkertaisen portin varassa."
"Ihmiset ovat kuitenkin nukkuneet rauhassa täällä tuhansia vuosia", Maya sanoi. "Taru kertoo muinaisina päivinä rannikolta tulleiden esi-isiemme asettuneen tälle saarelle jumalien käskystä, jotka valitsivat tämän koveron maa-alan rakennuspaikaksi, jotta he, sen sijaan että jättäisivät itsensä vihollisten valtaan, kuten heidän vuortentakaisten veljiensä oli pakko, voisivat tarpeen tullen upottaa paikan ja hukkua veteen. Tästä syystä on Nimettömän Jumalan, Taivaan Sydämen Kaikkein Pyhin kaiverrettu kallioon syvälle allemme, jotta järven vesi voisi syöksyä sinne yhdellä tempauksella ja haudata sen aarteineen jok'ainoan ihmisen näkyvistä. Jos olette jo kyllin nähneet, vien teidät katsomaan yleisiä työhuoneita, missä kuivataan kalaa, kudotaan palttinaa ja harjoitetaan muita tarpeellisia töitä." Ja hän kääntyi, johtaen neiteineen tietä portaiden suuhun.
Siinä samassa ilmestyi tasakatolle kolme miestä, joista yhden tunsin
Tikaliksi. Nähtyään Mayan, lähestyi hän kumartaen tätä.
"Armollinen neiti", hän sanoi, "kuultuani Teidän olevan täällä vieraiden kanssa, olen seurannut Teitä tänne ja pyytäisin saada hetken puhua kanssanne kahdenkesken."
"Sitä en voi tehdä, serkku", vastasi puhuteltu kylmästi, "sillä kuka tietää, mikä väritys annettaisiin sanoilleni jälkeenpäin. Jos Teillä on minulle jotakin sanottavaa, pyydän Teitä lausumaan asianne meidän kaikkein kuullen."
"Sitä en voi", hän vastasi, "sillä sanottavani on salaista. Suvaitkaa kuitenkin isänne ja ehkä itsennekin takia kuulla sitä."
"Ilman todistajaa en kuuntele Teitä, Tikal."
"Hyvästi sitten, armollinen neiti", hän sanoi, kääntyen pois.