"Miksi kysytte?"
"Siksi, että siitä riippuu enemmän kuin luulettekaan. Kuulkaahan! Pian kokoontuu koko kaupungin väki tälle paikalle kuulemaan isänne sanoja ja päättämään kumpi hallitsee, hän vai minä. Katsokaahan, he jo kokoontuvat temppelitorille. Luvatkaa tulla vaimokseni, niin minä alistun isänne tahtoon, ja hän saa hallita elämänsä ajan mielensä mukaan. Jos kieltäydytte käytän minä asevoimaa, ja silloin käy hullusti hänen, Teidän ja" hän lisäsi pisteliäästi, "noiden muukalaisten, ystävienne."
"Kaikki saa jäädä sattuman varaan", vastasi Maya ylpeästi. "En sekaannu sellaisiin kysymyksiin. Vai luuletteko voivanne taivuttaa minua? Jos olette niin alhainen, että suunnittelette turmiota vanhalle miehelle, joka on katsonut pelkkää hyötyänne, niin suunnitelkaa vaan, kyllä saatte työstänne palkan aikanaan. Itse puolestani olen sanonut Teille sanottavani enkä tule, käyköön miten tahansa, koskaan vaimoksenne."
"Ehkä ehditte eloissanne ottaa takaisin nuo sanat, neiti", hän sanoi rauhallisella äänellä; nöyrästi totellen lähti hän sitten tiehensä.
"Saitte vaarallisen vihollisen, neiti", minä sanoin, kun hän oli ehtinyt kuulemattomiin.
"En pelkää häntä, Ignatio."
"Hyvä silloin", minä vastasin, "mutta minä pelkään. Hänellä on luullakseni suunnitelma valmiina, ja ennen päivän loppua tapahtuu jotakin. Minä ainakin olen kiitollinen, jos vielä näemme huomispäivän auringon." Sillä välin olimme ehtineet toisten luo.
"Onko ollut ikävä odottaa?" kysyi Maya englantilaiselta, katsahtaen häneen lempeästi. "Niin, minulla olisi ollut hauskempi täällä kuin tuolla. Antakaahan kätenne minulle ja taluttakaa minut portaita alas, — olen väsyksissä. Oi, ystävä, tietäisittepä vain, olen Teidän takianne uskaltanut enemmän kuin koskaan olisin uskaltanut itseni takia."
"Mitä olette uskaltanut?" hän kysyi.
"Saatte siitä aikanaan tiedon, jos elämme kyllin kauan, ystävä", hän vastasi; "mutta oi! en olisi koskaan tahtonut meidän astuvan tähän kaupunkiin."