Sanassa avautui ovi ja sisään astui Tikal, Mattai ja muutamia
Zibalbaylle vihamielisiä ylimyksiä.
"Mitä haluatte meistä?" kysyi Zibalbay, heräten uinailustaan.
"Että seuraatte minua", vastasi Tikal tuimasti, "Te ja nuo muutkin" — lisäten, kumartaen hiukan Mayalle, "anteeksi, neiti, että minun täytyy kohdella Teitä ja isäänne väkivalloin, mutta minulla ei ole muuta keinoa valittavana, jos tahdon pelastaa teidät kansan kostolta."
"Ei meidän tarvitse peljätä kansan kostoa, Tikal", hän vastasi rauhallisesti, "vaan pikemminkin teidän vihaanne."
"Jonka Te kuitenkin voitte asettaa, neiti", hän sanoi matalalla äänellä.
"Saattaa olla että voin, mutta en tahdo", Maya vastasi. "Lähdetään, serkku, vankikomeroon, jonka olette valinnut meille."
"Niinkuin haluatte", hän sanoi, "seuratkaa minua." Ja hän vei meidät poikki vartio-huoneen, läpi sen takana olevan pappien makuuhuoneen, uutimilla peitetylle takaseinälle.
Syrjään vedettyjen uutimien takaa tuli esiin pieni kiviovi, jonka Mattai, sytytettyään jonkun huoneessa valmiina olevan lampun, avasi vyötäisillään riippuvalla avaimella. Yksitellen kuljimme ovesta, Tikalin astuessa edellä ja Mattain sekä kuuden muun ylimyksen seuratessa jäljessä. Oven takana oli kahdenkymmenen rapun mittainen porrasjakso ja sitten tuli kuparitelkeillä varustettu ovi. Tämän oven takana jatkui portaita jakso jakson jälkeen, jotka kulkivat milloin tähän, milloin tuohon suuntaan, valtaisan pyramiidin keskustaa kohti.
Vihdoin, kun jäseneni olivat väsyksissä niin monien portaiden laskeutumisesta, tulimme uusien ovien luo, jotka olivat perinpohjaisempaa ja huolitellumpaa tekoa kuin jo kulkemamme ovet; ne pamahtivat kiinni selkämme takana ja me olimme laajassa, pyramiidin sydämeen rakennetussa komerossa. Näytti kuin tämä komero olisi ollut varattu meitä varten, sillä se oli valaistu monin hopealampuin, ja yhdessä osassa oli lattialla matot, missä seisoi pöytiä ja tuoleja.
Niin tilava oli paikka, että lamppujen valo tuntui siellä kuin tähtien tuike taivaalla; kun me kuljimme ympäri, huomasimme katon olevan holvatun ja seinien ja lattian olevan valkeata, hienosti kiilloitettua marmoria. Kuten jälkeenpäin kuulimme, oli se muinoin ollut temppelin pappien kokoushuoneena, mutta nyt se ei, pappien vähälukuisuuden takia, ollut enään käytännössä, paitsi kun siellä silloin tällöin säilytettiin ylhäisen luokan vankeja. Pitkin sen sivuseiniä oli ovia, jotka veivät makuu- ja muihin huoneisiin. Jotkut ovet olivat avoinna, ja kun kuljimme niiden ohi, sanoi Mattai niitä makuuhuoneiksemme. Ilmoitettuaan, että ruoka tuodaan tänne, vetäytyivät ylimykset pois, Tikal etunenässä, ja me kuulimme kuparitelkien pamahtavan ja heidän askeltensa kaiun häipyvän loputtomiin porraskäytäviin.