"Hän ehdotti niin, ja isäni suostui tarjoukseen, sillä tietäen Teidän liittoutuneen häntä vastaan hän vähät välitti Teidän tai perheenne kunniasta ja turvallisuudesta, Mattai. Mutta vaikka isäni suostui, kieltäydyin minä, koska en enään halua olla Tikalin kanssa tekemisissä. Silloin kirosi isäni minut ja kaatui siinä samassa taintuneena lattialle."
"Ette sano haluavanne mennä naimisiin Tikalin kanssa, neiti.
Haluaisitteko sitte jonkun toisen miehen kanssa?"
"Haluaisin", hän vastasi katsahtaen maahan, "rakastan tätä valkoista armollista herraa, jota Te kutsutte Meren Pojaksi, ja tahtoisin tulla hänen vaimokseen", hän jatkoi hetken vaiettuaan, "mutta, Mattai, Tikal on hyvin ankara, ja saattaa käydä niin, ellei mistään tule apua, että minä, sensijaan että voisin pelastaa rakastamani miehen ja hänen ystävänsä hengen sekä omani, joudun Tikalin armottomiin käsiin. Mutta Tikal pyysi vastaustani ja minä sanoin antavani sen hänelle sitten kun isäni on joko toipunut tai kuollut. Ehkä Te osaatte sanoa tuon vastauksen laadun, sillä ypö yksin ja vankina ollen en jaksa vastustaa Tikalla. Sanokaa nyt, pitääkö kansa minusta niin paljon, että se voi erottaa Tikalin ja asettaa minut isäni paikalle, jos hän sattuisi kuolemaan?"
"En osaa sanoa, neiti", hän vastasi lyhyesti, "mutta näinhän Te miltei pyydätte minua syöksemään itseni ja tyttäreni perikatoon. Tahdon olla suora Teille. Minä sain Sydämen Neuvoston Tikalin puolelle ja tarkoitukseni oli saada hänet naimaan tyttäreni, jotta tyttäreni rakkaus-unelmat ja minun kunnianhimoni täyttyisivät. Niin, olen keinotellut Nahuan korkealle, sekä hänen takiaan että itseni takia, sillä luulin pääseväni päällikön jälkeen kaupungin vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Voinko näin ollen peräytyä ja sysätä syrjään hänet, tyttäreni ja vieläpä itsenikin? Ja jos niin tekisinkin, mikä olisi kohtaloni tämän jälkeen, joutuessani Teidän käsiinne? Minä koetan kyllä kostaa Tikalille, joka on suunnitellut niin kamalaa vääryyttä minulle ja suvulleni, mutta jollain toisella tavalla. Sanokaa minulle, armollinen neiti, mitä mieluummin toivotte — tulla päälliköksi kaupunkiin, mikä on synnyntäoikeutenne, vai päästäkö naimisiin rakastamanne miehen kanssa?"
"Haluan päästä naimisiin rakastamani miehen kanssa", hän vastasi, "ja paeta hänen kanssaan pois tästä paikasta niille maille, missä elää valkoisia miehiä. Toivon myöskin, että ystävälleni ja rakkaani ystävälle Ignatiolle annettaisiin niin paljon kultaa kuin hän tarvitsee viedäkseen suunnitelmansa perille tuolla rannikkomaassa. Jos asiat näin luonnistuvat, saavat Tikal ja Nahua sekä heidän jälkeläisensä minun puolestani hallita Sydämen Kaupungissa maailman loppuun asti."
"Pyydätte sangen vähän, neiti", sanoi Mattai, "ja kova on silloin onni, ellen voi toivoanne täyttää. Nyt jätän Teidät, sillä minun täytyy saada aikaa tuumia; mutta kun Tikal palaa, älkää vastatko hänelle kieltävästi älkääkä myöntävästi, kunnes olemme jälleen keskustelleet. Ja mitä teihin tulee, vieraat, muistakaa vaieta, jos henkenne on teille rakas. Näkemiin."
Kaksi päivää kului jälleen, mikäli voimme päättää meille tuotujen ateriain luvusta, mutta ei Tikal eikä Mattai palannut luoksemme. Muita lääkäreitä tuli kyllä katsomaan Zibalbayta, joka nukkui yhä kuin tukki vuoteessaan, mutta vaikka he mitä yrittivät, ei mikään auttanut. Toisen päivän yönä olimme hänen vuoteensa ääressä, katsellen häntä ja keskustellen alakuloisesti, sillä yksinäisyys, pimeys ja lähestyvän kuoleman pelko olivat murtaneet henkiset voimamme, jotta englantilaisenkin iloisuus loppui, ja Mayalta katosi rakastettunsa läsnäolon loihtima hyvinvointi.
"Voi!" sanoi Maya, "olipa se onneton päivä kun tuolla Yucatanin maassa tapasimme, eikä, hyvä ystävä, mikään lahja olisi voinut olla sen onnettomampi kuin rakkauteni Teihin, minkä mitättömyyden Te saatte niin kalliisti maksaa. Onni on ollut kova Teillekin, Ignatio, jonka unelmat toistamiseen sortuvat naisen takia. Sanokaa nyt, ystävä" — ja hän tarttui englantilaista käteen — "eikö olisi parempi lopettaa koko ilveily ja minun mennä Tikalille? Voisin sopia teidän molempien puolesta, että saisin ennen hänelle joutumistani nähdä omin silmin teidän pääsevän turvallisesti vuorten taakse, mukananne niin paljon omaisuutta, että se riittäisi teille läpi koko elämänne. Eikä Teidän tarvitsisi olla huolissanne minun takiani tai luulla jättäneenne minut häpeään, sillä heti mentyänne etsisin minä turvaa toiselta ylimykseltä, jonka nimi on Kuolema, levätäkseni siksi, kunnes Te jonakin tulevaisuuden päivänä yhtyisitte minuun."
"Lakatkaa puhumasta tuollaisia, Maya", sanoi englantilainen, vetäen hänet syliinsä. "Mitä onkin tulossa, kärsikäämme yhdessä, koska elämäni ilman Teitä — jos edes voisinkaan olla kyllin halpamielinen ostaakseni pelastukseni noin kalliista hinnasta — ei olisi minkään arvoinen. Parempi olisi minun kuolla Teidän rinnallanne kuin elää yksin. Minun syyni on, että koskaan tulimmekaan tähän ahdistukseen, sillä jos olisin hyväksynyt Teidän ehdotuksenne, emme olisi astuneet jalkaamme Sydämen Kaupunkiin. Mutta uteliaisuus voitti minut, sillä halusin yhtä hartaasti tänne, kuin täältä nyt jälleen haluan pois; ja jos olisimmekin kääntyneet takaisin, olisi minun täytynyt jättää Ignatio yksin. Säilyttäkää rohkeutenne, rakkaani, sillä vaikka isänne onkin kuolemaisillaan ja vaaramme on suuri, olen minä varma, että pääsemme pakenemaan näistä komeroista ja elämään toistemme kanssa onnellisina auringon alla."
Samalla painoi hän suudelman rakkaansa huulille ja hyväili häntä, kuivaten hänen sinisten silmäinsä kyyneleet.